maanantai 20. elokuuta 2018

Karhunkierros

Karhunkierros on Suomen suosituin vaellusreitti, joka kulkee pääosin Oulangan kansallispuiston alueella. Karhunkierros päättyy aina Rukatunturille, mutta sen aloittaa joko Sallan puolelta Hautajärveltä, jolloin kierroksen mitaksi tulee 82 km tai Kuusamon puolelta Ristikalliolta, jolloin reitille tulee mittaa 72 km.

Markku on kiertänyt Karhunkierroksen kolme kertaa, mutta minulle se oli ollut vain haave. Monen monta kertaa olimme puhuneet, että lohkaistaan muutama päivä kesälomasta ja lähdetään, mutta toteuttamatta se aina jäi … kunnes viime keväänä yhtenä viikonloppuna tilasimme lentoliput Kuusamoon ja päätimme muuttaa aikomuksen todeksi.


Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Näin sanotaan. Ja kun kyseessä on minun etukäteisvalmistelut, jokainen voi olettaa, että mitään ei jätetty sattuman varaan.
Mukaan otettavat vaatteet ja varusteet oli luetteloitu tarkasti. Samoin vaelluspäivien muonat (aamiainen, lounas, illallinen ja välipalat) oli harkittu tarkoin.

Säätila Kuusamossa vaikutti erinomaiselle vaelluksen kannalta. Heinäkuun helteissä rinkka selässä kulkemista olisi voinut luonnehtia eläinrääkkäykseksi!
Lähdimme matkaan maanantaina 13.8.2018 klo 10.15 Sallantien parkkipaikalta, jonne anoppi meidät kyyditsi. Auringonpaiste ja leppoisa +15-17 asteinen ilma oli lupauksia antava.



Lyhyen juomatauon jälkeen rupesi satamaan, mutta onneksi vettä tuli vain harvakseltaan, joten emme menettäneet toivoamme. Ristikalliolle saapuessamme sade lakkasi ja saimme keittää retken ensimmäiset nokipannukahvit loistokelissä.



Matka jatkui. Asetimme lounaspaikkatavoitteeksi Taivalkönkään, jossa testasimme keittoastiamme (ohutpohjainen teräskattila, josta oli poistettu pakeliittikahvat ja korvattu ne rautalankapunoksella). Hyvin toimi ja pinaattipasta onnistui. 
Markulla onnistui myös erinomaisesti nuotion sytyttäminen yhdellä tikulla! Respect.



Taivalköngäs

Taivalkönkäältä lähdimme ravittuina kohti uusia seikkailuja. 
En osaa sanoa, minkä verran matkaa oli taitettu, kun minun kenkä kopsahti johonkin juurakkoon tai kiveen ja siitä lyhyen ilmalennon päätteeksi olin päälläni koillismaalaisessa mättäässä. 
Kyseessä ei ollut muikkusukellus, vaan pidin tanakasti kiinni kaulassani roikkuneesta kamerasta, joten vasen käsi jäi sopivasti alleni ja värttinäluuhan siinä rytäkässä rasahti poikki.
Väitin tietenkin kivenkovaa, että  ei se ole murtunut, mutta tohtori totesi, että poikki mikä poikki. Ei muuta kuin oksankappaleesta tuki ja anopin ensiapupakkauksen sidetarpeilla käsi pakettiin.
Hätähän ei ollut tämännäköinen. Lähtöpisteeseen oli yli 10 km, Oulangan Luontokeskukseen 6-7 km ja niihin molempiin pääsee autolla. Sitten vaan rinkka selkään, tassu pystyyn ja menoksi. 
Noin 1,5 tuntia ennen kuin oletimme olevamme Oulangan Luontokeskuksessa, Markku soitti äitinsä hakemaan meidät terveyskeskukseen.

Sen pituinen (18,5 km) oli minun Karhunkierrokseni, mutta tulipahan tehtyä. Harmitti niin vietävästi. Kaikki suunnittelut ja varustautumiset menivät siinä yhdessä ilmalennossa.

Kuusamon terveyskeskus saa täyden kympin ystävällisestä palvelusta. Lahjoitin ensiapuna käytetyn oksankappaleen tk:n käyttöön.

Olimme varanneet kierrokselle tietenkin myös makkaraa, joten teimme keskiviikkona päiväretken mökille. Samalla piti tietenkin myös keittää nokipannukahvit.


 

Sen verran minua jäi korpeamaan kaatuminen ja käden loukkaantuminen, että ehdotin Markulle Pientä Karhunkierrosta  (12 km) torstaille. Ehdotus hyväksyttiin äänin 2-0.
Tällä kertaa minulle ei pakattu reppua eikä rinkkaa, vaan Markku otti kantaakseen eväät (kahvia, korppuja ja munavoileipiä plus proteiinipatukoita) sekä sen nokipannun.

Pieni Karhunkierros on yhdenlainen sightseeing-kävely. Myllykoski, Kallioportti, Harrisuvanto, Jyrävä, Aallokkokoski. Tosi hienoja näkymiä ja voi sitä Jyrävän jylinää.

Myllykoski



Jyrävä

Aallokkokoski
Tällaista elämä on. Vaikka kuinka suunnittelee ja valmistautuu, niin aina tulee yllätyksiä, joita ei voi välttää edes kello kaulassa.

lauantai 11. elokuuta 2018

Enkelten kaupunki

Marraskuussa 2017 matkustimme jälleen kerran Kaliforniaan, tarkemmin sanottuna Los Angelesiin yhdessä Markun äidin Ellan ja minun sisareni Helin kanssa. Helille Amerikan matka oli ensimmäinen laatuaan.
Matkan pääasiallinen tarkoitus oli ystävämme Letician syntymäpäivä 11.11.2017.

Lähdimme matkaan lauantaiaamuna 4.11.2017 Helsingistä Lontoon kautta Losiin. Matka-aika oli kaikkiaan noin 14-15 tuntia ja sen päälle koneenvaihtoon huvennut aika Lontoossa.
Tämän reissun jälkeen päätin, että vältän jatkossa aina Lontoota, jos olen matkalla rapakon taakse. Amerikkaan meneminen on yhtä tarkastuspistettä toisen jälkeen. Joka kojulla on kerrottava samat asiat ja siinä palaa aikaa. Heathrowlla on lisäksi  jokunen muukin matkamies liikkeellä, niin hiki nousee pintaan, kun kiirehdit lähtöportille.
Meilläkin piti olla kolme tuntia vaihtoaikaa, mutta se hupeni eikä meinannut riittääkään loppupeleissä. Vielä viimeisellä luukulla anopin laukusta löytyi lahjapaketti, jonka sisältöä hän ei tiennyt. Naisvirkailija tenttasi kielitaidotonta, mutta onneksi hyväksyi, että me muut autoimme mummin pois pälkähästä. Hän kyllä muistutti, että aina pitää tietää mitä kantaa mukanaan!

Saavuimme lauantaina illansuussa määränpäähän ja saimme allemme hulppean Ford Explorerin, jolla oli hyvä ajella ja siinä oli riittämiin tilaa meille neljälle.


Majoituimme Letician vanhempien talossa Riversidessa, jonne oli matkaa LAXin lentokentältä noin 1,5 tuntia.
Leticia ja Josephine-äiti odottelivat meitä siellä. Vaihdoimme kuulumiset, söimme noutopizzat ja painuimme rättiväsyneenä petiin.

Meille oli poimittu tuoreita appelsiineja, sitruunoita, pomeloita ja avokadoja. Appelsiineista puristimme raikkaat aamiaismehut siksi, kunnes mehupuristin sanoi sopimuksen irti.


Sunnuntaina puoliltapäivin hyppäsimme autoon ja ajoimme Rowland Heightsiin meksikolaisen kirjeenvaihtokaverini Rebeccan luokse. Moonika haki tällä kertaa uuden reitin, mutta aivan oikeaan osoitteeseen se meidät ohjasi.
Supisuomalainen PERKELE raikui jälleennäkemisen halausten ajan … ja muulloinkin. Se on nimittäin ainoa sana, jonka Rebecca muistaa ja osaa suomeksi. Ja osaa vielä käyttää sitä oikein!

Rebecca on aito, rempseä, rakastettava, välitön, suurenmoinen persoona, jollaisia ei ole maan päällä muita. Hän on uniikki. Hän on ottanut kaikki ystävämme samalla tavalla vastaan, avosylin ja perkele päälle!


Heli ei ollut koskaan aiemmin tavannut Rebeccaa livenä, mutta tuossa tuokiossa he tulivat juttuun kuin vanhat tekijät.



Sunnuntai-iltapäivä kului rattoisasti jutustellen, margaritoja maistellen ja latinoruokaa nautiskellen. Nauru raikasi volyymeja säästelemättä.
Vasta pois lähtiessämme huomasimme meitä varten laitetun opasteen!


Tämänkertaisessa matkaseurueessa oli kaksi shoppailuaddiktia, joista kumpikaan en ole minä. Markku onkin joskus sanonut olevansa kiitollinen, etten ole shoppailevaa sorttia. Anoppi ja Heli olivat liekeissä, kun pääsivät maanantaina Cabazon-nimisessä kylässä/kaupungissa valtavaan outletiin, josta löytyi tavaraa joka lähtöön. Löytyipä sieltä James Perse -niminen liikekin. En tiedä, liekö farkkukauppa vai mikä, mutta nimi on suomalaisen mielestä naurettava.


Tiistaina 7.11. oli vuorossa Los Angelesin nähtävyydet. Kuten sanottua majapaikkamme ei sijainnut keskellä LA:ta ja vaikka olisi sijainnutkin, sieltä olisi ollut vastaavasti pitkä matka kaikkialle muualle. Ajelimme ensin observatorion mäelle,  josta Hollywood-kyltti näkyy kohtuullisen hyvin.
En tiedä, kuinka lähelle kylttiä muuten pääsee, mutta tämä etäisyys riitti meille. 


Seuraava etappi oli Los Angelesin syntysija eli Olvera Street lähistöineen. Meillä oli kyllä kartta, mutta tarkat koordinaatit Moonikalle puuttuivat eikä Leticiakaan ehtinyt opastaa meitä etänä.
Otimme siis käyttöön suunnitelman B eli Hollywood Boulevard.
Moonika löysi sinne vaivatta ja me löysimme yhtä vaivattomasti parkkihallin, johon menopelin saattoi pysäköidä.
Käyskentelimme Walk of Famea väistellen Spidermaneja ja Marilyn Monroe-kopioita. Ja tottakai kävimme Mann's Chinese Theaterilla tsekkaamassa kuuluisuuksien  jalan- ja kädenjälkiä.


Kotimatkalla poikkesimme Porto's Bakeryssa joko Glendalessa tai Burbankissa, en jaksa muistaa kuolemaksenikaan. Täydellinen herkkukauppa, konditoria, pikaruokala, lounaspaikka.
Porto's Bakerysta oli muuten Letician synttärikakutkin, joista kuva myöhemmin.




Keskiviikkoaamuna shoppailijat käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja kävivät Riversidessa ostoskeskuksissa ostamassa kaikkea tarpeellista kuten esimerkiksi turkisvuoratut kengät ja teddykarvatakki. Loppujen lopuksi sitä tavaraa oli haalittu niin paljon, että Helin matkalaukku ei mennyt kiinni edes päällä istumalla. 

Keskiviikkoillaksi (klo 18) olin varannut meille illallispöydän Selanne Steak Tavernista Laguna Beachilta. Kävimme siellä Markun kanssa edelliselläkin jenkkimatkalla ja pidimme kokemastamme, sen takia myös tällä kertaa.
Emme kuitenkaan ajaneet suoraan Laguna Beachille, vaan teimme lyhyen tutustumisajelun Temeculan viinialueelle (Temecula Valley Wine Country).
Eteläinen Kalifornia ei liene otollisinta viininviljelylle, koska siellä on jatkuvasti kuuma. Temecula Valleyssa on harjoitettu viininviljelyä noin 40-50 vuotta ja siellä on nykyään nelisenkymmentä viinitilaa. Poikkesimme parissa ja mukaan tarttui ainakin pullollinen mielenkiintoista manteliaromista kuohujuomaa.

Eteenpäin on menevän mieli ja meitä jo poltteli, että ehdimmekö ajoissa määränpäähän. Temeculasta Laguna Beachille ajoimme I-5 highwayta, joka tulee San Diegosta. Arvelimme sen olevan ruuhkainen tuohon aikaan päivästä, mutta katin kontit.
Olimme reilusti etuajassa perillä kohteessa, joten meillä jäi hyvin aikaa kuvata auringonlaskua Tyynellä valtamerellä.

Edelliskertaiseen tapaan meillä oli pöytä ulkoterassilla, joka on katettu ja lämmin. Tarjoilijakin oli aivan sama, muistaakseni bulgarialaistaustainen herra.
Ruokahan oli hyvää, tottakai. Heli hurmioitui cheesemacaronista niin, että sai keittiömestarin sähköpostiosoitteen reseptiä varten, mutta valitettavasti Chef Severson ei ole koskaan palannut reseptin kanssa.
Markku kävi välillä puuteroimassa nenäänsä ja takaisin tullessaan sanoi, että "ette arvaa, kenet näin tuolla sisällä!". No, mehän arvasimme, että hän yrittää pissiä meitä silmään, että siellä olisi muka maestro itse.
Kivenkovaa hän väitti, että Teemu Selänne oli istunut aulassa ja hän oli jopa vastannut Markun kommenttiin, että "täällähän on muitakin  suomalaisia!".

Teimme poislähtöä ja menimme porukalla keventämään oloamme ennen 1,5 tunnin ajomatkaa kotiin. Seisoskelimme aulassa katselemassa Selänteen palkintovitriiniä, kun Sirpa Selänne Veera-tyttö vanavedessä pyyhkäisivät luoksemme toteamaan, että täällähän kuuluu suomea! Teemukin tuli paikalle. Vaihdoimme kuulumiset niin kuin vanhat tutut. Olivat aidontuntoisesti kiinnostuneita, miksi olemme siellä ja missä olemme käyneet jne.
Ja sitten niitä kuvia räpsittiin.

 

Torstaina pistäydyimme Letician vanhempien omistamalla hedelmätarhalla. Juuri tuohon aikaan ei ollut kiireisin aika, joten siellä oli vain yksi tai kaksi työntekijää paikalla, enimmäkseen huoltotehtävissä.
Alla kuvissa esiintyvät henkilöt eivät kuulu hedelmätarhan henkilökuntaan, vaan ovat kuvausrekvisiittaa :-D



Lounastimme autenttisessa meksikolaisravintolassa Riversiden laitamilla, en muista paikan nimeä, mutta ruoka oli nimeltään molcajete. Oikeastaan astia, jossa ruoka valmistetaan on molcajete, mutta myös ruokaa kutsutaan samalla nimellä.
Molcajete on kuuma ja osin tulinenkin pata, jossa on katkarapuja, nopales (=kaktuksen lehtiä), naudanlihaa, kanaa, meksikolaista makkaraa, jalapenoa, suolaa, pippuria, korianteria, avokadoa, tomaattia ja valkosipulia.
Pullollinen olutta tai kaksikin meni kyytipoikana.


Perjantaipäivälle olimme suunnitelleet rantapäivää eikä se suinkaan tarkoittanut auringonottoa, vaan kruisailua Tyynenmeren rantaa joko Santa Monicasta etelään tai päinvastoin. Päädyimme aloittamaan Santa Monicasta, josta ajoimme Venice Beachille ja edelleen alaspäin. Manhattan Beachillä lounastimme ja sieltä Fordin nokka kohti Palos Verdesiä. Palos Verdesin majakan jälkeen katsastimme huikean kauniin Wayfarer's Chapelin, jonka jälkeen ryhdyimme laskeskelemaan, että meillä menee puolilleöin ennen kuin olemme kotona, jos koluamme kaikki rannat.



Nyt annoimme Moonikalle ohjeen ajaa suorinta tietä Riversideen, joka oli helpommin sanottu kuin tehty. Kaikki muutkin olivat pyrkimässä pois Losista. Matelimme verkkaiseen tahtiin, poikkesimme johonkin tosi paikalliseen kahvilaan leivoskahville ja jatkoimme matkaa. Kotiin päästyämme olimme rättiväsyneitä.

Letician juhlat alkoivat lauantaina klo 17. Meillä ei ollut mitään erityistä ohjelmaa sille päivälle - taisivathan ne "kauppamatkustajat" käydä vielä tekemässä viimeiset ostokset, mutta sitten lähdimme jo kohti Pasadenaa. Kävimme varmuuden vuoksi syömässä ennen kuin menimme juhlataloon.
Oli ihana nähdä Letician vanhempia, sisaruksia, työkavereita ja muita tuttuja.

Porto's Bakeryn kakkuja


lauantai 5. toukokuuta 2018

Yritys herättää Menomonot henkiin

Olen nyt siinä vakaassa uskossa, että saan kuin saankin blogikirjoitteluni herätettyä henkiin. Ratkaisu taitaa olla se, että luovun Apple-tuotteiden käytöstä Blogger-blogien käytössä. Liian monimutkaista ja hiukset päästä vievää puuhaa.

Lupaan kirjoittaa joku päivä uuden tekstin viime marraskuussa tekemästämme Kalifornian matkasta - sikäli kuin muistan käänteitä. Tein jo ruoka-aiheisen päivityksen www.hyvaaruokahalua.blogspot.com -blogiin ja yllätyin, ettei sementtitauti ole vallannut isompaa lohkaretta muistikapasiteetistani.

Sanon nyt rohkeasti ja luottavaisin mielin C U!

Majakka Palos Verdesissä

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Kiitää alla autostrada

Ehdotin Riitalle, että vuokraamme auton ja käymme tervehtimässä kesän 2016 isäntäperhettä Monte San Savinossa. Riitta ei pannut vastaan, mutta ilmoitti reilusti, että hän ei sitten aja.
No, minä voin ajaa. En kyllä muista ajoinko kummallakaan kerralla, kun kävimme Firenzessä, mutta ei kai se ole kaupunkia kummempi. Tosin se on italialainen kaupunki, joissa ajokulttuuri on hieman erilainen kuin meillä Suomessa.

Hotellin respa varasi meille automaattivaihteisen auton. Autovuokraamo oli rautatieaseman takana, siis lähes keskellä kaupunkia. Olin kuvitellut pääseväni lentoasemalta lähtemään. Saahan sitä kuvitella.
Saimme Toyota Yaris hybridiversion. Ensimmäinen ongelma oli se, että en osannut käynnistää sitä. Onneksi Riitta oli kuunnellut autovuokraamonaisen käyttöopastuksen ja sanoi minulle, että nosta vain jalka jarrulta. Sitten mentiin.
Moonika-navigaattori oli tietty laitettu tulille. Hyvin se taas piirteli reittiä ulos keskustasta ja hyvin onnistuin noudattamaan sen ohjeita. Yhden kerran tunnustan oikaisseeni jalkakäytävän kautta, mutta ei se ole niin nöpönuukaa Italiassa.

Minun oma sisäinen navigaattori oli edelleen siinä luulossa, että tulemme autostradalle lentokentän paikkeilta. Odotin, että sivuutamme Scandiccin, josta käännyimme usein kohti Pisaa, kun haimme tai palautimme vieraitamme Pisan kentälle.
Mutta ei Scandiccia tullut, koska me tulimme ulos Firenzestä kaupungin etelälaidalta.

Maisemat olivat minulle tuttuja ja tutummaksi ne kävivät, mitä lähemmäs Monte San Savinoa tulimme. Moonika olisi ohjannut meidät oikotietä talolle, mutta halusin näyttää Riitalle vanhaa kaupunkia ja alakylää ja ajeluttaa häntä mutkaista "kotitietä" perille.
Il Giglio oli entisellään ja niin olivat ihana isäntäväkemmekin. Silvia-rouva, Neri-herra ja Gianluca, jolle oli kasvanut kunnon jazzpallo päähän.
Teimme kierroksen tiluksilla on kurkimme ikkunoista asuntoihin, joista vieraat olivat lähteneet päiväretkilleen. Istuimme hetkisen isäntäväen terassilla, nautimme virkistävää mehua ja vaihdoimme kuulumisia. Minutellit ovat tosi sydämellisiä ihmisiä.
Lupasin, että tulemme Markun kanssa joskus uudelleen heidän vieraakseen.

Monte San Savinon visiitin jälkeen ajoin Pieve al Toppoon, jossa kävimme muutaman kerran lounaalla Kalimero-nimisessä kuppilassa. Lounas on tosi maittava ja halpa. Pasta-annos 3,50 euroa. Kesällä 2016 kuppilaa emännöi säkenöivä Sara, joka on Gianlucan mukaan muuttanut pois. Ei nykyiseltäkään edeskäyvältä temperamenttia puuttunut. Eikä ystävällisyyttä.

Paluumatkalla ajoimme varmuuden vuoksi aivan Firenzen keskustan kautta takaisin autovuokraamoon. Moonika katsoi, että kyllä nuo pärjäävät, vaikka hän ohjaa ne keskelle kyllä.

Päivän päätteeksi istuimme oluelle. Apteekin mittari näytti +29°.

Auguri!

Auguri tarkoittaa suomeksi Onnea!
Tiistaina 3.10. oli minun syntymäpäiväni. Olimme keksineet hotellin vierestä pienen enotecan, jossa olimme edellisiltana käyneet yömyssyllä. Siispä suuntaisimme aamiaisen jälkeen ennen päivän kävelykoitoksia kyseiseen viinibaariin proseccolle synttärini kunniaksi.

Päivän kohteitamme olivat Ponte Vecchio ja Giardino di Boboli.
1300-luvulla rakennettu Ponte Vecchio (=vanha silta) on Firenzen vanhin silta, joka säilyi tuhoutumatta jopa II maailmansodassa! Ponte Vecchiolla on vierivieressä jalokivi- ja kultakauppiaitten myymälöitä.
Kyllä siellä kauppa näytti käyvän. Minä en ostaisi tuolta mitään. Jotenkin liikaa basaarimeininki.
Sillalta on komeat näkymät Arno-joelle, jota reunastavat rakennukset heijastuvat joen pintaan valokuvauksellisesti. Tosi upeaa.

Sillan jälkeen ohitimme Palazzo Pittin, renesanssipalatsin, jossa on gallerioita ja museoita. Vaikuttavan suuri rakennus, jonka ohitimme taas ulkopuolelta.
Palazzo Pittin jälkeen löysimme portin, josta pääsi Bobolin puutarhaan (Giardino di Popoli), rauhallinen vihreä keidas Firenzen keskustan tuntumassa.

Päivä paahtoi kuumasti, joten oli kuljettava puiden varjossa sikäli kuin se onnistui. Hiki pyrki paidan alle ja ohimoille eikä puutarhassa ollut tietenkään minkään valtakunnan juomapaikkaa eikä meillä vesipulloa mukana.
Aikamme kierreltyämme päädyimme takaisin Arno-joen rantakadulle ja lounaalle.

Hotellille palattuamme huoneen oveen koputettiin. Mitä ihmettä? Huoneessa oli jo selkeästi siivottu eli mistä tässä on kysymys.
Avasin oven ja hotellin vastaanotosta herrahenkilö ojensi minulle proseccopullon ja kaksi lasia!!! Olivat huomanneet syntymäpäiväni. Prima! Bellissima!

Viehättävä Firenze

Voi rakkaat ystävät ja kaikki kylänmiehet. Ette arvaa, minkä helpotuksen koin eilen helmikuun 3. päivänä 2018.
Olin ystävättäreni Riitan kanssa lokakuun alussa Firenzessä ja siellä hotellihuoneessa blogi rupesi temppuilemaan. Ilmoitti, että kirjaudun oudosta paikasta ja vaati salasanaa. No, olinhan minä muualla kuin kotona, mutta eipä tuo aikaisemmin ole paikanvaihdoksesta heittäytynyt hankalaksi.
Jätin asian sikseen, ja päätin,  että kirjoitanpa kotiin päästyäni. Taisi tulla jotakin muuta tekemistä ja blogin päivittäminen jäi.

Sitten piti päivittää iPadiin iOS11. Siitäkös asia hankaloitui entisestään. Omenavekotin ei tunnistanut enää Blogger-appia. Voi jeesus, sanon minä. Pengoin penkomasta päästyäni netin syövereitä, että olenko maailman ainoa blogspot-blogien käyttäjä, joka ylläpitää niitä iPadilla. Siltä rupesi vaikuttamaan. Siskokin paneutui asiaan, mutta ei löytänyt ratkaisua. Yksi appi löytyi, mutta sellaista en uskalla ladata, koska siihen liittyi liikaa itäaurooppalaisia nimiä verkossa. Nyt olen varmaan rasistikin.

Jos sisko ei keksinyt ratkaisua, hän kuitenkin pyysi minua leikkimään(!!!) blondia ja menemään iPadin kanssa Omenakauppaan ja esittämään siellä asian ajokoirakatseella tehostettuna.

Jes jes jes. Se tepsi. Joskin nuori myyjäpoika sanoi, että Bloggerin käyttö Applen laitteilla on
kömpelöä. Silti hän paransi sieluni sopukoita painaneen kuukausia kestäneen trauman. Hän asensi iPadilleni Google Driven, jonka kautta pystyn lisäämään kuvia blogiin ja hän myös neuvoi asentamaan iPadiini Chromen, jonka kautta päivittäminen onnistunee paremmin
Kuvien lataaminen Driven kautta on vähän kökkö ratkaisu, mutta parempi silti kuin unettomat yöt ja häiriintynyt persoonallisuus.

Nyt viehättävään Firenzeen.
Syntymäpäiväni aikoihin ajoittuvat pitkät viikonloput ovat vieneet sinne sun tänne, pääasiassa kuitenkin eurooppalaisiin kohteisiin. Matkaseurana on useimmiten ollut entinen työkaverini Riitta.
Matkasimme Lufthansalla Helsingistä Frankfurtin kautta Firenzeen. Tai meidän piti mennä tuota reittiä, mutta yllättäen Frankfurtissa tulikin tieto, että Firenzen kone ei lähdekään. Kuulemma tutkavika, en tosin tiedä missä.
Siinä sitten seisoimme samassa jonossa Ella Kannisen kanssa ja selvitimme, että mitä kautta ja milloin pääsemme Italiaan.
Useamman tunnin odotuksen jälkeen meidät lastattiin Bolognaan lähtevään koneeseen ja sieltä parin tunnin bussimatkan jälkeen olimme yöllisellä Firenzen tyhjällä lentokentällä taksijonossa!!!

Me emme antaneet mokoman viivästyksen häiritä, vaan sikeästi nukuttujen muutaman tunnin jälkeen lähdimme reippaina tutustumaan aurinkoiseen ja helteiseen Firenzeen.
Oli siis jo lokakuun alku, mutta lämpötila huiteli liki +30 asteessa ja kaupunki kuhisi selfiekeppien kanssa säntäileviä aasialaisia ja valkoisissa lenkkikengissään tepastelevia jenkkejä.

Hotellimme sijaitsi vain kivenheiton päässä kuuluisasta Duomosta, joka on todella vaikuttava.

Tuomiokirkon kanssa samalla aukiolla on myös ns. kastekirkko (Battistero di San Giovanni) ja tietenkin myös tuomiokirkon torni Giotto. Molempiin pääsee tietenkin myös sisälle, mutta me emme menneet. Meille riitti mainiosti rakennusten tarkastelu ja ihastelu ulkopuolelta.
Uffizzin taidegalleriaankaan emme jääneet jonottamaan. Olin tutkinut lippujen saatavuutta netistä, mutta olin aivan liian myöhään liikkeellä. Uffizziin pitää varata liput monta kuukautta etukäteen.

Iltapäiväkahvit nautimme Arno-joen rantamilla ja lounaan nautimme Mercato di Sant'Ambrogio -kauppahallin välittömässä läheisyydessä. Em. kauppahalli on nimenomaan paikallisten asukkaiden suosima, ei siis mikään turistirysä. Saavuimme sinne pahimmoilleen vähän ennen sulkemisaikaa.

Firenze on kompakti kaupunki ja viehättävä.

Valitettavasti minun on todettava, että Firenzen matkan kertomuksiin en saa lisättyä kuvia. Olen siirtänyt kuvat iPadilleni, jolla blogin päivitys ei yksinkertaisesti onnistu.
Kokeilen onneani MacBookilla ja jos onnistuu, rupean kantamaan sitä matkoilla mukana. Nyt vain on opeteltava siirtämään kuvat arkistosta tekstiin. Kylläpä pitää olla vaikeaa.

Ei ole onnistunut kuvien lisääminen MacBookillakaan. Koetanpa seuraavan kerran pc:lla, jonka ostin tuskastuttuani Apple-laitteisiin. Tosin niitä Firenzen kuvia ei ole enää mistä ottaa, joten nyt mennään pelkällä tekstillä.

maanantai 25. syyskuuta 2017

Firenze, a piu tardi

Edellisestä reissusta onkin kulunut jo tovi, mutta kohta taas mennään tai minä matkailen Riitta-ystävänsä kanssa. Markku jää kotimieheksi.
Kohde valikoitui jo vuosi sitten eikä siihen vaikuttanut vähiten kesän 2016 upea neliviikkoinen loma Toscanassa. Vietimme tuolloin Markun ja siskoni kanssa puolikkaan päivän Firenzessä ja siitä jäi hampaankoloon niin paljon, että viime lokakuun alussa Wienissä ilmoitin Riitalle, että ensi vuonna mennään Firenzeen, jos Luoja suo.

Todellakin, lähdemme tyttöjen lomaselle kaksistaan. Houkuttelimme mukaamme myös Päiviä, Sirkkua ja Tiinaa, mutta lopullinen retkueen koko on kaksi. Oli työesteitä ja päällekkäisiä matkoja ja tiukkaa budjettia. Näillä mennään.

Firenze on Toscanan maakunnan pääkaupunki, joka on asukasluvultaan (360 000) Helsinkiä huomattavasti pienempi kaupunki. Arno-joki virtaa kaupungin halki ja muutoinkin Firenze sijaitsee ikäänkuin kattilanpohjassa ympäröivien kukkuloiden keskellä. Sijainti tarkoittaa sitä, että siellä on helleaikaan todella kuumaa, koska ilma seisoo paikallaan. Paras matkustusaika Firenzeen on italialaisten mielestä aikainen kevät tai myöhäinen syksy. Niinköhän meidän ajoituksemme on täydellinen!

Vaikka Firenze ei ole mikään miljoonakaupunki, se on kuitenkin tosi suosittu matkailukohde. Uffizin taidegalleria, yksi maailman suurimmista kirkoista Santa Maria del Fiore ja lukuisat Medici-suvun palatsit puutarhoineen ovat monelle kulkijalle tuttuja, puhumattakaan Arno-joen ylittävästä Ponte Vecchiosta. Se on Firenzen vanhin silta ja ainoa, jota ei räjäytetty maailmansodan aikana. Sillalla on lukuisa määrä kultasepänliikkeitä.

Lähdemme reissuun taas avoimin mielin. Kartta on ostettu ja italian alkeita kerrattu, joten perusasetelma on kunnossa.
Nyt vain kaikki innokkaat lukijat kommentoimaan kirjoituksia, joita lupaan päivittää aina, kun aihetta on. Kaikki nimellä tai tunnistettavalla nimimerkillä kommentin jättävät osallistuvat jälleen kerran arvontaan, jonka palkinnon hankin --- yllätys yllätys --- Firenzestä! Arvonta suoritetaan 6.10. jälkeen.

Buon viaggio!