Win-win zituazion

Team Läskikasa ei ole lähtenyt matkalle kielteisellä asenteella ja sen kyllä näkee ja kuulee niin rinteessä kuin vapaa-aikanakin. Jokaisella reissulla on syntynyt useita lentäviä lauseita tai pikemminkin "länkytyksiä". Niin tälläkin kertaa ja niistä käytetyin on ollut toistaiseksi "win-win-zituazion" (lausutaan niinkuin se itsekullekin parhaiten suuhun sopii).

Yleensä kaikki "saletisti natsaa" ja hyvin usein nautinta-aineet menevät "virman piikkiin".

Matkanjärjestäjämme on YouTravel (lauttasaarelainen matkatoimisto) ja täällä toimiva opas on nimeltään Sari. Hän on oikein pirteä eikä ihan vähästä hätkähdä...ei meidän kanssa täysin huumorintajuton pärjääkään. Sari asuu puolet vuodestaan täällä Val d'Iseressä ja toisen puolen Ruotsin Skånessa.

Meillä on ollut oikein hauskaa.

Tänään maanantaina oli aamusta vähän pilvistä, mutta iltapäivän puolella aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Olimme tänään Tignesin kylän rinteillä ja kävimme korkeimmillaan 3032 metrin korkeudessa. Kaikista korkeimmalle huipulle emme päässeet kovan tuulen vuoksi, mutta yritämme sinne huomenna uudelleen.

Nyt suihkuun ja sitten syömään.

Viikon luontoääni Ranskasta

Heti aluksi pahoittelut, että blogipäivitys on viipynyt, mutta täältä laakson pohjasta on aika heikot signaalit, joten nettiin pääseminen on ollut tuskallista.
Saavuimme lauantaina Val d'Isereen hyvissä ajoin heti puolen päivän jälkeen. Bussimatka Genevestä kesti kolmisen tuntia ja useimmille meistä maistui uni, koska olimme olleet hereillä jo aamun pikkutunneilta saakka.
Iltapäivän aikana peippailimme pittoreskissa kylässä, kävimme syömässä ja kas kummaa - Nukku-Matti kutsui jo klo 17-18 välillä!!!
Viikon luontoääneksi vahvistui kämppiksemme Jukan ultimatum-kuorsaaminen. Siinä on niiiiiiin hirveästi desibelejä, että se ylittää kaikki maailman työturvallisuussäännökset. Helena kävi kolme kertaa puistelemassa kuorsaajaa ja pyysi kääntymään kyljelleen. Tuloksetta. Jukka vain makasi selällään ja antoi palaa! Neljännen kerran Helena karjaisi "Jukka! Älä kuorsaa" niin kovaa, että Markku säikähti ja hyppäsi ylös, että mikä hätänä? Jukka ei ollut moksiskaan.
12-13 tunnin yöunien jälkeen suuntasimme rinteisiin. Matkanjärjestäjällämme on täällä nyt vain 13 vierasta, joista kaikki muut hiihtelevät omia latujaan. Ainoastaan meidän Team Läskikasa lähti Sari-oppaan kanssa rinteisiin.
Sunnuntaina ei ollut kovin hieno sää, mutta meidän pikkuporukkaa se ei haitannut.
Tänään maanantaina pitäisi iltapäivällä sään selvitä ja sitten auringonpaistetta kestäisi muutaman päivän. Juuri nyt näyttää heittelevän muutamia lumihiutaleita ja alppien huiput ovat pilvessä. Ei muuta kuin ulkovaatteet päälle ja menoksi.

Parlez vous francais?

Älä huoli, ei mekään puhuta ranskaa, mutta Ranskaan ollaan matkalla.



Itse asiassa lauantaina 29.1.2011 Team Läskikasa kokoontuu ennen kukonlaulua Helsinki-Vantaan lentoasemalla, jossa nousemme Geneven koneeseen. Sieltä matkamme jatkuu aamuvarhaisella kohti Savoien maakuntaa Ranskan Alpeilla.

Tarkkaan ottaen viikonmittaisen hiihtolomamme päämäärä on Val d'Isere, joka yhdessä naapurinsa Tignesin kanssa muodostaa Espace Killy -yhteistyöalueen. Koko alueella on kaikkiaan noin 130 rinnettä, joissa kilometrejä kertyy yhteensä 300.

Val d'Iseressä järjestettiin vuonna 2009 alppilajien MM-kisat ja siellä taidetaan laskea vuosittain joku maailmancupin osakilpailu.

Val d'Isere on ranskalaisen kolmikertaisen olympiavoittajan (Grenoble 1968) Jean-Claude Killyn kotikylä.

Val d'Iseren yhdeksi plussaksi on mainittava kyläkorkeus (1785 m), joka takaa lumivarmuuden. Näinä ilmastonmuutosaikoina em. asialla on todella suuri merkitys. Alhalla sijaitsevissa kylissä voi huonoimmassa tapauksessa edelweissit kukkia helmikuussa eikä lumesta ole tietoakaan.

Team Läskikasa (Johanna, Antti, Jukka, Markku ja Helena) on taas vuosittaisen urheiluviikon kynnyksellä. Varsinaisesti emme ole tehneet aiemmin koko viikon kestävää hiihtomatkaa Ranskaan, sen sijaan olemme vierailleet päiväseltään Sestrierestä Montgenèvressä - josta jäi unohtumattomia muistoja: ääriolosuhteissa suoritettu siirtyminen takaisin Italian puolelle sekä legendaarinen Jukan alppijääkärin vala.

Ei muuta kuin laukkuja pakkaamaan.

Gott Nytt År!

Aloitimme matkailuvuoden 2011 risteilemällä läntisen naapurimaan pääkaupunkiin Tukholmaan.

Uudenvuodenaattona Helsingistä lähtenyt Viking Gabriella oli täynnä venäläisiä, jotka jäivät oletettavasti lomailemaan Ruotsiin. Paluumatkalla laivalla ei ollut tungosta.

Illastimme Food Gardenissa ja vuoden vaihtumisen kunniaksi nautimme pullollisen Taittinger-shamppanjaa --- muistelimme samalla kesäistä matkaamme ja vierailua mm. kyseisen shamppanjataloon.

Uusi vuosi valkeni Ruotsissa pilvisenä ja nollakelissä. Puoliltapäivin lähdimme kävellen keskustaan. Tukholmassa näytti myös olevan ihan riittävästi lunta, jalkakäytävilläkin siinä määrin, että käveleminen kävi kuntoilusta.

Palasimme laivaan takaisin liki 4 tunnin reippailun jälkeen jalat lumessa tarpomisesta ihan muroina, mutta posket punaisina. Sen päälle oli luvallista ottaa parin tunnin kauneusunet!

Matkailuvuosi on siis avattu. Seuraavaksi on vuorossa jokavuotinen laskettelumatka. Tänä vuonna kohdemaana Ranska ja ajankohtana tammi-helmikuun vaihde.

Howth, Bray ja Stillorgan

Syntymäpäiväni kunniaksi Dublin näytti parhaat puolensa. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja lämpötila oli liki kesäinen.

Aamusella sateli onnitteluita niin tekstareina kuin puhelimitsekin. Laulut kajautettiin Temmekseltä ja Kajaanistakin, vaikka Kainuun Carusolla olikin ollut etukäteen hienoista rimakauhua. Mutta niin vaan kajahti "Pienen pieni veturi" ja numerolaulu eetteriin. Kummitustäti on aina otettu moisesta tavasta muistaa.

Hitaan heräilyn ja aamukahvin jälkeen hyppäsin DART-nimiseen junaan, joka ajaa noin tunnin edestakaista reittiä Dublinin kohdalla rannikolla. Otin ensin suunnaksi Howthin kalastajakylän, joka osoittautui kivaksi päivä- ja kävelykohteeksi. Tein siellä reippaan lenkin, jopa niin että hiki irtosi auringonpaisteessa. Pasteerauksen päätteeksi nautin tuplaespresson ja synttärin kunniaksi lasillisen kuivaa valkoviiniä.

Howthista ajoin suoraa keskustan kautta Brayhin, joka sijaitsee etelään Dublinin keskustasta ja on enemmän rantakohde. Sanovat sitä viktoriaaniseksi kyläksi. Se oli kyllä sanan varsinaisessa merkityksessä pittoreski, mutta valitettavasti minua alkoi jo vähän väsyttää enkä oikein jaksanut hakeutua pääkatuja syvemmälle Brayssa.

Irlannin meren rantamaisemat ovat todella kauniit. Turhaan ei sanota, että Irlanti on kaunis maa. Jo tällä hyvin lyhyellä visiitillä, joka oli enemmän kaupungin keskustan kartoitus, vakuutuin kerrotusta.

Paluumatkalla keskustaan otin junassa nokalliset, niin paljon päivän ulkonaolo oli verottanut voimia.

Olin sopinut tuttavaperheen rouvan kanssa treffit hotellin aulaan klo 18. Hän tuli ja houkutteli minut kahdenkeskisen ravintolaruoan sijaan heille kotiin Stillorganiin, joka on Dublinin eteläisiä lähiöitä. Ajoimme heidän pienen pienellä kakkosautolla, jossa minusta tuntui pullalta rusinassa :)
Menomatkalla tsekkasimme niin vanhimman tyttären koulun kuin vanhempien työpaikankin liikuntakeskuksessa (rouva on osteopaatti ja opettaa Alexander-tekniikkaa ja mies on osteopaatti).

Perheen lapset ovat kasvaneet sitten viime näkemän (3 vuotta). Vanhin tytär on kohta 17, perheen ainoa poika 15, seuraava tytär 12 ja kuopus 9 v. Nuorin sanoi viimeksi tavatessamme, että hänestä tulee ísona prinsessa, mutta nyt ammatinvalinta oli muuttunut: valokuvaaja.

Vietin oikein mukavan illan perheen kanssa. Kunniaksi poksautettiin kuohujuomapullo!

Dublinissa monta on ihmeellistä asiaa...

Onhan täällä varmaan monta ihmeellistä asiaa, mutta nämä kaksi minua jaksavat huvittaa. Ensimmäinen kummastuksen aihe on lavuaarin vesihana. Näillä kulmin ei tavanomaisesti ole "sekoittajaa", vaan kuuma ja kylmä vesi tulee eri rööreistä.
Tässä hotellissapa onkin vain yksi rööri, mutta kaksi hanikkaa, joista väännetään joko kuumaa tai kylmää. Minun vähäisellä (lue: olemattomalla) insinööriälyllä veden siis pitäisi sekoittua siinä vaiheessa, kun se putkahtaa ulos putkesta. Täällä ei. Toiselta reunalta putken päätää tulee kuumaa vettä ja toiselta kylmää. Valitettavasti älykkyysosamääräni ei riitä siihen, että kuinka saisin käteni pestyä polttamatta näppejäni. Edestakainen liikekään ei tuota sopivaa lopputulosta. Onneksi sentään suihkuhanasta tulee sekoitettua vettä :)

Toinen hassu, ehkä hieman nostalginen juttu on hotellin hissi. Se on kuin Lontoon Underground, jossa tylsistyneen kuuloinen naisääni jankuttaa "Mind your steps" tai "Mind the gap" -varoituksia aina kun ovet avautuvat. Täällä hissin koneistoon majoittunut naisääni (käheä) muistuttaa, että "Door is opening" tai "Door is closing", jos ei sattuisi tajuamaan mitä seuraavaksi tapahtuu.

Tällaisia asioita olen rekisteröinyt Dublinin matkallani. Aili Maltta Inkeli kyseli, että olenko puhellut kenenkään kanssa vai ihanko hiljaa olen ollut. Kerrankin? No, itse asiassa olen hoitanut vain pakollisia tilaamisia ja ostamisia & sen semmoista ääneen. Äänetikin näyttää pärjäävän. Tänään varmaan kuitenkin puhun, koska tapaan illansuussa tuttavamme.

Dublin jalan ja bussikyydillä

Aamuaskareiden jälkeen suoriuduin ulos. Ei muuten satanut! Käppäilin Temple Barin läpi enkä voinut välttyä poikkeamasta yhteen tai toiseen Dublin-rihkamakauppaan. En ostanut mitään eli etsin vieläkin seinäkalenteria vuodelle 2011, mielellään Dublin-aiheista.

Joskus klo 14 paikkeilla hyppäsin viimeinkin Dublin Tour -bussiin, joka kiertää kaikki mahdolliset ja mahdottomat nähtävyydet (23 kpl). Lippu on voimassa 48 h ja kyytiin voi hypätä missä ja milloin vain. Kun pääsin kyytiin, rupesi satamaan, joten en hyppinyt ulos ennen kuin saavuimme Guinness Storehouseen. Siellä vietinkin liki parisen tuntia - ihan oikeasti lukien faktoja Guinness-oluen panemisesta etc.

Tiesitkö sinä muuten, että Guinness ostaa 2/3 osaa kaikesta Irlannissa kasvatetusta ohrasta!!! Siis varsinaista lähikaljaa.

Kierroksen päätteeksi Gravity Barissa sai nauttia tuopillisen Guinnessia ... eikä se maistunut paskemmalle :) Tässä kohtaa ei kannattane väittää, että "mitään en oo ottanu".

Päivän päätteeksi ajoin kiertoajelubussilla O'Connell Streetille, jonka eileniltainen taksikuski sanoi olevan Euroopan widest street, siis levein katu. Epäilin jo kuulemaani ja vielä nähtyänikin uskallan epäillä taksisuharin väitettä. Leveähän se on, mutta kyllä Champs Elysee on myös aika leveä eikä Unter den Lindenkään juuri kapeampi ole, puhumattakaan Esplanaadista! No, ainahan pitää vetää kotiinpäin.

Alla kuva GPO:sta (General Post Office), josta kävin ostamassa postimerkkejä.

Päivä on kulunut kliseisesti kuin siivillä. Ennen tämän kirjoittamista kävin syömässä ihan kulman takana Gertrude's -nimisessä kuppilassa eikä sillä mielestäni ollut mitään tekemistä Saksan kanssa. Hyvää ja edullista ruokaa - alku- ja pääruoka sekä kaksi fingerporillista punaviiniä, yhteensä 32 euroa. Kutsun tässäkin tapauksessa viinilasillisia fingerporeiksi, koska joka puolella Euroopassa viini tarjoillaan ihmeellisistä munakupeista!

Tästä juontuukin mieleeni kesän 2009 Amerikan matkan viimeinen etappi Boston, jossa yhtenä iltana valitsimme ruokapaikan sen perusteella minkälaiset lasit niillä näytti olevan. Saatiin kyllä hienot viinilasit, mutta ruoka ei ollut lasien väärtti! Sen siitä saa.

Huomenna sunnuntaina eli syntymän vuosipäivänäni aion lähteä Dublinin rantamaisemiin. Matkustan DART-junalla joko Howthiin tai Brayhin tai todennäköisesti molempiin. Taksikuskin mukaan Bray on mielenkiintoisempi viktoriaaninen ja pittoreski kylä. Howthista olen itse lukenut, että siellä on viehättävät maisemat.

Illansuussaa tapaan Dublinissa asuvan tuttavaperheen rouvan.

Maanantaille ei jää muuta kuin kotimatka.