keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

San Francisco CA

Sikspäkki saapui lyhyelle visiitille San Francsicoon maanantaina 29.6. illansuussa. Tulomatka Ashlandista sujui muitta mutkitta ja joutuisasti highwayta pitkin noin 6,5 tunnissa. Tai ei voi aivan täysin käyttää termiä "muitta mutkitta", koska yksi ylimääräinen kiemura tehtiin itse San Franiin ajaessa. 
Teitä kulkee sikin sokin ja kaistat vaihtuu silmänräpäyksessä, joten Moonikallakin on täysi työ piirrellä uusi reitti, saati kuskilla&apukuskilla noudattaa annettuja ohjeita.
Hyvin kuitenkin vedin keskelle 850 000 asukkaan kaupunkia ja vieläpä perille majapaikkaan lähelle Fisherman's Wharfia.

San Francisco on hyvin mäkinen kaupunki eivätkä mäet ole mitään pieniä kohoumia, vaan kunnon seinämiä. Täällä saa oikein hyvää jalkatreeniä, kun puskee katuja ylös ja alas.
Alue on myös maanjäristysherkkää, viimeimmäksi kaupunkia on riepoteltu pahimmin 1989.


Olemme Markun kanssa käyneet täällä kerran aiemminkin. Silloinkin pikaisesti kuten nyt. San Franciscoon kannattaisi tulla pidemmäksi aikaa, jolloin olisi mahdollista tutustua itse kaupunkiin sekä lähiympäristöön paremmin. San Fran välittömässä läheisyydessä on mm. Napan ja Sonoman viininviljelyalueet, joilla olisin halunnut nytkin vierailla, mutta aika ei anna myöten.

Yritimme päästä kuuluisalle Alcatrazin vankilasaarelle, mutta no way Jose. Sinne saa lippuja vasta elokuun loppupuolelle! Siispä ostimme tunnin risteilyn, joma kiersi kyseisen saaren ja teki vielä lenkin kuuluisan Golden Gate -sillan alla.



Päivän päätteeksi tarkoituksemme oli ajaa Gable Carilla kukkuloiden yli, mutta kas kummaa. Mekaaninen vika esti yhden linjan toiminnan ja toisella asemalla (Bay St/Taylor St) oli niin armoton jono, että ei me jaksettu jäädä odottamaan. Onhan tuo kerran koettu, joten ei tarvinnut vetää alahuulta pajatsonkupiksi.


Lombard Streetin kiemurainen pätkä on myös yksi SF:n "must see" -paikoista, joillekin myös "must drive" -juttu. 
Auringonpaisteessa ylöspäin kiivetessä saa kivasti hien pintaan ja läähätyksen päälle. Parempikuntoinenkin!


San Franciscon pysähdys oli nopea. Keskiviikkona matka jatkuu kohti etelää. Suuntimaksi Moonikalle annetaan Hwy-1 ja sen vartella joku vielä nimeämätön paikka. Tähtäimenä ainoastaan päästä rantatielle. Seuraava majapaikka on varattu Paso Roblesista, mutta jos sen osoitteen antaa navigaattorille, laite ohjaa meidät pikatielle eikä se ole tarkoitus. 
Kohti uusia huikeita näkymiä!

1 kommentti:

mummi taas kirjoitti...

San Franciscon kommetti tuli Amerikan ihmemaahan, mutta haitanneko tuo. Kaikkihan pitää lukea