Matka-aikaa kertyi kaikkiaan 3,5 viikkoa ja maileja noin 3000 (4800 km). Kunnioitettava määrä, kun ottaa huomioon se, että Seattlesta LA:hin on VAIN noin 2200 km eli kiemurtelimme melkoisesti saavuttaaksemme moiset kilometrit. Tosin Losissa matkamittariin kertyi maileja jo pelkästä kauppareissusta ties vaikka kuinka paljon.
Muutamia sakkokierroksia teimme eikä niistä mikään ollut iki-ihanan Moonikamme (GPS) syytä. Kaistat vain vaihtuvat välillä sellaiseen tahtiin, että siinä on sekä navigaattorilla, kartanlukijalla että kuskilla tekeminen, että ehtii reagoimaan jokaiseen muutokseen. Hyvin selvisimme, vaikka tapahtumahetkellä harmistuksen määrä on käsinkosketeltava.
Reittimme myötäili pitkälti Tyynen valtameren rantaviivaa, mutta teimme sen lisäksi pari sisämaakiepautusta. Aivan ensiksi matka johti Seattlesta kohti Mt St Helensin tulivuorta, joka madaltui purkauksessaan 1980 nelisensataa metriä. Sieltä lähdimme kohti merimaisemia ja yövyimme Astoriassa Oregonin osavaltion puolella.
Astorian jälkeen matkamme jatkui rantaviivaa seuraillen ja maisemia taivastellen aina North Bend/Coos Bayhin saakka, josta käännyimme kohti Ashlandia Oregonin eteläosassa.
Ashlandissa vietimme kaikkiaan kolme yötä, koska pojat osallistuivat alaansa liittyvälle kurssille parin päivän ajan. Ashlandista matka jatkui I5:ta kohti San Franciscoa.
San Franin jälkeen palasimme takaisin rantatielle ja se kannatti. Maailman kaunein rantareitti ikinä!!! Se ei ole kaikilta osiltaan korkean paikan kammoisen suosikkimesta, mutta ehdottomasti ajamisen arvoinen. Verkkokalvoille ja mielen sopukoihin piirtyi sellaisia kuvia, joita ei saa taltioitua minkäänlaiseen tekniseen vimpaimeen.
Yhden yön vietimme viehättävässä Paso Roblesin kaupungissa, josta ei ole enempää kerrottavaa, koska se oli meille vain yöpymispaikka. Seuraavana päivänä Mr Taipale paahtoi keskikaistaa kohti pelihelvettiä, jossa vallitsi myös helvetillinen lämpötila (+45C varjossa), vielä klo 22.30 oli +33C.
Las Vegasin neonvalot nähtyämme lähdimme kohti viimeistä etappiamme eli Los Angelesia. Jälleen kerran kerta laakista oikeaan osoitteeseen ja ei muuta kuin taloksi.
Välillä Dodge Grand Caravanissa oli kuskin ja co-pilotin lisäksi neljä muutakin ohjaajaa tai ainakin jarrupolkimen polkijaa, mutta kertaakaan kukaan ei vetänyt sivuun ja sanonut, että hyppääpä itse puikkoihin.
Dodge oli tilava auto, mutta heikkotehoinen kuusihenkiselle porukalle matka-askeineen. Amerikan länsirannikko sattuu olemaan varsin vuoristoinen, joten autolle sai antaa kenkää välillä melkein seisaaltaan, että sen sai nousemaan ylämäkeen jäämättä toisten jalkoihin.
Majoituksista ainoastaan Vancouverin, Seattlen ja Los Angelesin asunnot oli varattu etukäteen. Kaksi ensimmäistä Airbnb:n kautta ja viimeinen oli ystävämme perheen asunto.
Kaikki yhteisasunnot osoittautuivat mainioksi vaihtoehdoksi näin isolle porukalle. Dollari on tällä hetkellä kova valuutta suhteessa euroon, joten hintataso Amerikassa on korkea verrattuna muutaman vuoden takaiseen. Kimppamajoittuminen kannattaa, varsinkin suurkaupungeissa. Silloin on tosin varauduttava siihen, että joutuu vuokraamaan auton.
Vancouverin talo oli viehättävällä alueella, josta pääsi bussilla keskustaan (45 min). Talo oli huippusiisti, paitsi että siellä oli onnettomat paistinpannut ja huonotehoinen kaasuliesi.
Seattlessa saimme käyttöömme Dodgen, jolla karautimme selkeästi kaakkoisaasialaisella asuinalueella sijaitsevaan taloon, joka näytti edellisen majapaikan jälkeen vaatimattomalle ja hoitamattomalle. Sekin oli hyvin tilava ja muutenkin tarpeitamme tyydyttävä, mutta sai silti huonommat arviot kuin Vancouverin asunto.
Riversidessa (CA) saimme käyttöömme ystävämme vanhempien "ylimääräisen" talon, jossa oli neljä makuuhuonetta, kolme kylpyhuonetta/WC:tä ja kaikin puolin muuten täydellinen varustus, vaikka taloa käytetään vain silloin tällöin.
Jopa jääkaappi oli täytetty valmiiksi pienillä snackseilla niinkuin kananmunia, pekonia, leipää, juustoa, tomaattia, kinkkua, savustettua lohta, vesimelonia, viinirypäleitä, kirsikoita, mehua yms yms. Saapumisiltana kävimme poimimassa omistajan läheiseltä appelsiinitarhalta appelsiineja, joista Markku ja Antsa puristivat meille kaikille joka aamu tuoretta mehua. Olipa kuulkaatten nannaa!!!
Edellisten majapaikkojen lisäksi yövyimme eritasoisissa hoteilleissa tai motelleissa, joissa kaikissa oli ilmastointi, mutta meluttomuutta ei taattu. Esimerkiksi Ashlandissa motelli sijaitsi aivan I5:n vieressä eikä näin ollen voinut välttyä liikenteen melulta. Missään ei tietenkään ollut suomalaisittain ylitsepursuavaa aamiaistarjoilua. San Franciscon aamiainen oli yliveto (kuva alla), vaikka hotellin (Inn) omisti suomalaisnainen. Kaikkea ei voi saada.
Kaiken kaikkiaan Sikspäkin ekskursio oli onnistunut ottaen huomioon, ettemme ole koskaan matkustaneet tällä joukolla yhdessä. Kuuteen henkeen mahtuu tasan kuusi omanlaistaan persoonaa omine tarpeineen ja tapoineen.
Joukon vääpelinä meinasin muutaman kerran polttaa päreeni, mutta aikaa myöten tajusin vaikenemisen jalon taidon. Puhemies piti huolen niin puhe- kuin musiikkiohjelmistakin, Markku kertoi kuolemattomia juttujaan (= moneen kertaa kuultuja, mutta silti naurettavia), Ansku lienee laatinut meistä jokaisesta psykologisen analyysin, Antsa ei jättänyt kertaakaan ketään kyydistä ja Jaana katseli kokonaisuutta taiteellisen vaikutelman näkökulmasta.
Tekemisen arvoinen matka!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti