New Yorkin matkalle lähdettäessä julkaisin tekstin, jossa arvuuttelin Ison Omenan sijoittumista maailman kauneimpien/viehättävimpien/sykähdyttävimpien/yms kaupunkien/kohteiden listalla.
Lopputulos on nyt tiedossa: ei sijoitu kärkinelikkoon (1. Sydney 2. San Francisco 3. Rooma 4. Praha), vaan viidenneksi heti Prahan jälkeen.
New Yorkissa on aivan mahdottomasti nähtävää ja koettavaa eikä siihen tietenkään pääse viikossa sisälle millään. On hienoja yksittäisiä asioita kuten esim. Central Park tai pilvenpiirtäjät tai hauskat keltaiset taksit, mutta ne eivät kuitenkaan saa sydäntäni pamppailemaan "sillä tietyllä tavalla".
New York ja etenkin Manhattan on kallis, siis superkallis. Täällä on paikka pakoin ihmisiä yhtä lailla kaaokseksi asti kuin Hong Kongissa, tippaaminen kyrsii ja etenkin se, että yhä useammin ravintoloissa jo lisäävät automaattisesti palvelumaksun hintaan. Ja yleensä se on 20%, vaikkei palvelu sitä vastaisikaan.
Summa summarum: hienoja elämyksiä piirtyi silti verkkokalvolle ja mielen syviin sopukoihin.
En sano, etteikö kannata käydä. Toki.
torstai 28. kesäkuuta 2012
Omaleimaista New Yorkia
Keräsin tähän tekstiin asioita, jotka ovat minun mielestä omaleimaisia New Yorkille, miksei osittain koko Amerikan Yhdysvalloille.
Katujen nimikyltit ovat juuri niin amerikkalaisia kuin olla voi. Ylhäällä roikkuva Broadway-kyltti kertoo poikittaiskatua ajavalle, että seuraava katu on Broadway. Ei tarvitse kadunkulmissa ihmetellä, että missä ollaan, mikä maa.
Jos Saksassa on joka puolella Ausfahrt-nimisiä kyliä tai kaupunkeja, täällä on solkenaan Oneway-nimisiä katuja!
New Yorkissa on paaaaaaaaaljon pilvenpiirtäjiä. Alla olevassa kuvassa upea Helmsley Building.
Hotellimme nurkalla oli paikallinen paloasema (FD, Fire Department), jolta oltiin tietenkin oltu mukana myös 11.9.2001 -tapahtumissa ja palomiehiä oli menetetty.
NYPD:llä oli joku asema majapaikkamme lähellä, mutta en koskaan onnistunut saamaan siitä kunnollista valokuvaa. Poliiseja näkyi kyllä katukuvassa, mutta en kehdannut ruveta heitä kuvaamaan. Tiedä vaikka istuisin jossakin paikallisessa jailhousessa jostakin periamerikkalaisesta syystä.
Poliisiautoja olin kyllä kuvannut eikä tämä paras otos ole, mutta on nyt tyytyminen.
Tämähän se melkoinen parkkipaikka on. Olin ensin sitä mieltä, että tämä on autoliike, mutta väärässä olin. Parkkiin haluavat jättävät avaimet parkkipaikan hoitajalle, joka parkkeeraa autosi ja sitten kun tarvitset sitä, parkkimies toimittaa kaarasi portille. Ei sovellu ainakaan ihan 10 minuutin parkkeeraamiseen.
Yellow caps eli keltaiset taksit kuuluvat NYCin katukuvaan kuin nenä päähän. Varsinkin iltaisin katukuvaa oli hauska seurata. Takseja on ainakin tsiljoona ja täällä käytetään paljon taksia. Parhaiten taksin saa heiluttamalla kättään kadunvarressa. Kun katolla vilkkuu valo, auto on vapaa, mutta turha sitä valoa on tiirailla, ei muuta kuin hanska heilumaan.
Entisinä aikoina kaikkiin vähintään kuusikerroksisiin taloihin piti rakentaa vesisäiliö tai -säiliöitä asukkaiden vedenkäyttöä varten. Nyttemmin pilvenpiirtäjien katoilla näitä ei enää näy. Ovat keksineet nykyaikaisemmat systeemit!
Tässä suosittu vaihtoehto Mäkkärille: SHAKE SHACK. Netin mukaan yrityksen juuret ovat hodarikatukärryissä!!!
Tämä kyseinen Shake Shack sijaitsi hotelliamme vastapäätä ja sinne oli aina ulos asti ulottuva jono. Brooklynin puolella vastaavanlaista jonotusta ei ollut huomattavissa, mutta suosittu kuulemma on. Me emme käyneet.
New York sightseeing - osa 3 (final episode)
Keskiviikko oli viimeinen kokonainen päivämme New Yorkissa. Ohjelmassa oli ainoastaan kiertoajelupaketin viimeinen osa eli ns. alakaupungin kierros.
Downtown merkitsee yleensä kaupungin keskustaa, mutta täällä Nykissä koko Manhattan on keskustaa, joten tässä tapauksessa downtown on ymmärrettävä saaren alaosana.
Tällä kertaa oppaamme ei ollut aasialainen eikä amerikkalainen, vaan kovaääninen Jose, joka mölisi ja huusi kuin sumutorvi tai pasuuna tai joku muu mölytoosa. Hän oli varmaan omasta mielestään valtavan vitsikäs, mutta jo alkumatkasta toivoimme, että olisimme pian Lower Manhattanilla ja pääsisi tuostakin mokomasta kailottajasta.
Taas kierreltiin samoja tuttuja kulmia: Empire State Building, Madison Square Garden, Macy's, Flatiron Building.
Ylläolevaa kuvaa katsoessani mietin, että miksihän se on otettu! Sitten muistui mieleen Josen jorinoista, että tällä Greenwich Villagen kadulla (en muista numeroa) olevat katuvalopylväät ovat New Yorkin ensimmäiset ja niitä kutsutaan putoaviksi kyyneliksi (dropping tears).
Washington Square Parkin reunalla on komea riemukaari, joka on pystytetty George Washingtonin virkaanastujaisten 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Esikuva varmaan jostain Ranskasta.
Manhattanin puistot ovat olleet aikanaan hyvinkin epämiellyttäviä paikkoja huumeporukoineen ja muine hörhöineen. Vuosina 1993-2001 New Yorkin pormestari Rudy Giuliani kunnostautui rikollisuuden vähentämisessä, kaupungin puhdistamisessa ja asukkaiden elintason nostamisessa. Osaksi varmasti sen takia keskeisimmät puistot ovat rauhallisia pikkukeitaita sykkivässä kaupungissa.
Tämän jälkeen oli pakko päästä Josesta eroon. Jäimme Chinatownin kulmilla pois kyydistä ja suunnistimme kohti Pikku-Italiaa, onhan italialainen ruoka mielestämme maailman parasta heti poronkäristyksen, karjalanpiirakoiden ja mämmin jälkeen!
Maittava lounas Casa Bellassa ja takaisin pysäkille.
Ajoimme paikalle, jossa pitäisi olla kaksoistornien muistomerkki, mutta me ei löydetty sitä. Ja siitä sain aihetta kävellä niska jäykkänä muutaman korttelin välin ... vaikkeivat rakkoiset jalkani sitä olisi toivoneetkaan. Onneksi tuli bussi ja pelasti meidät siltä kurjimukselta.
Pitäköön muistomerkkinsä aitauksessa, jos siltä kerran tuntuu.
Uusia tornitaloja nousee samoille paikoille ja taisinpa lukea uutisista, että joku korkeimman talon viimeinen palkki olisi asetettu paikoilleen tällä viikolla. Talon yläilmoissa työskentelevillä ei sovi olla korkean paikan kammoa!
Kierroksen päätteeksi menimme kotikulmilla irkkupubiin katsomaan Espanja-Portugali -ottelun lopun --- ja huonosti kävi. Olimme niin portugalilaisten puolella.
Downtown merkitsee yleensä kaupungin keskustaa, mutta täällä Nykissä koko Manhattan on keskustaa, joten tässä tapauksessa downtown on ymmärrettävä saaren alaosana.
Tällä kertaa oppaamme ei ollut aasialainen eikä amerikkalainen, vaan kovaääninen Jose, joka mölisi ja huusi kuin sumutorvi tai pasuuna tai joku muu mölytoosa. Hän oli varmaan omasta mielestään valtavan vitsikäs, mutta jo alkumatkasta toivoimme, että olisimme pian Lower Manhattanilla ja pääsisi tuostakin mokomasta kailottajasta.
Taas kierreltiin samoja tuttuja kulmia: Empire State Building, Madison Square Garden, Macy's, Flatiron Building.
Ylläolevaa kuvaa katsoessani mietin, että miksihän se on otettu! Sitten muistui mieleen Josen jorinoista, että tällä Greenwich Villagen kadulla (en muista numeroa) olevat katuvalopylväät ovat New Yorkin ensimmäiset ja niitä kutsutaan putoaviksi kyyneliksi (dropping tears).
Washington Square Parkin reunalla on komea riemukaari, joka on pystytetty George Washingtonin virkaanastujaisten 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Esikuva varmaan jostain Ranskasta.
Manhattanin puistot ovat olleet aikanaan hyvinkin epämiellyttäviä paikkoja huumeporukoineen ja muine hörhöineen. Vuosina 1993-2001 New Yorkin pormestari Rudy Giuliani kunnostautui rikollisuuden vähentämisessä, kaupungin puhdistamisessa ja asukkaiden elintason nostamisessa. Osaksi varmasti sen takia keskeisimmät puistot ovat rauhallisia pikkukeitaita sykkivässä kaupungissa.
Tämän jälkeen oli pakko päästä Josesta eroon. Jäimme Chinatownin kulmilla pois kyydistä ja suunnistimme kohti Pikku-Italiaa, onhan italialainen ruoka mielestämme maailman parasta heti poronkäristyksen, karjalanpiirakoiden ja mämmin jälkeen!
Maittava lounas Casa Bellassa ja takaisin pysäkille.
Ajoimme paikalle, jossa pitäisi olla kaksoistornien muistomerkki, mutta me ei löydetty sitä. Ja siitä sain aihetta kävellä niska jäykkänä muutaman korttelin välin ... vaikkeivat rakkoiset jalkani sitä olisi toivoneetkaan. Onneksi tuli bussi ja pelasti meidät siltä kurjimukselta.
Pitäköön muistomerkkinsä aitauksessa, jos siltä kerran tuntuu.
Uusia tornitaloja nousee samoille paikoille ja taisinpa lukea uutisista, että joku korkeimman talon viimeinen palkki olisi asetettu paikoilleen tällä viikolla. Talon yläilmoissa työskentelevillä ei sovi olla korkean paikan kammoa!
Kierroksen päätteeksi menimme kotikulmilla irkkupubiin katsomaan Espanja-Portugali -ottelun lopun --- ja huonosti kävi. Olimme niin portugalilaisten puolella.
keskiviikko 27. kesäkuuta 2012
New York sightseeing - osa 2 (night loop)
Tiistain toisen nähtävyyskierroksen piti olla öinen kiertoajelu (night loop), mutta eipä täälläkään ole pilkkopimeää vielä klo 18 - 21 välillä, jolloin "yölinjat" lähtevät.
Anyways, lähdimme matkaan. Tällä kertaa oppaana oli ihan pesunkestävä amerikkalaistyttö, joka kertoi, että hänen työkaverikseen on tullut suomalainen Mikko-niminen opas. Mikko oli läpäissyt opaskurssin ja toimii siten täällä Nykissä kiertoajeluoppaana. Sillä lailla.
Iltakierros kaarsi Times Squaren ohitse Broadwayta alas kohti Flatiron Buildingia, joka on rakennettu vuonna 1902 ja josta lyödään vetoa, että kaatuuko se vai ei. Vielähän tuo on pysynyt pystyssä. Flatiron Buildingia kutsutaan myös Silitysrautataloksi!
Tällaisia samantyylisiä taloja on Torontossa mielin määrin. Tuntuu, että kyseinen rakennustyyli on ollut siellä enemmän sääntö kuin poikkeus.
Reitti kulki Greenwich Villagen, Nolitan ja Sohon lävitse Manhattan Bridgelle, josta oli muuten hieno näkymät viereiselle Brooklyn Bridgelle. Onkohan se niin, että ruoho on aina vihreämpää aidan takana?
Kiertoajelupakettiimme kuuluu neljä (4) eri kierrosta, joista yksi on erillinen Brooklyn-kierros. Nyt sitä ei tarvitse eikä ole järkeä tehdä, koska tämä "yölinja" kierteli riittävästi niillä kulmilla.
Brooklynin puolelta on tosi upeat näkymät Etelä-Manhattanille. Parhaiten näkymät tallentuvat omalle verkkokalvolle ja tuonne mielensopukoihin.
Anyways, lähdimme matkaan. Tällä kertaa oppaana oli ihan pesunkestävä amerikkalaistyttö, joka kertoi, että hänen työkaverikseen on tullut suomalainen Mikko-niminen opas. Mikko oli läpäissyt opaskurssin ja toimii siten täällä Nykissä kiertoajeluoppaana. Sillä lailla.
Iltakierros kaarsi Times Squaren ohitse Broadwayta alas kohti Flatiron Buildingia, joka on rakennettu vuonna 1902 ja josta lyödään vetoa, että kaatuuko se vai ei. Vielähän tuo on pysynyt pystyssä. Flatiron Buildingia kutsutaan myös Silitysrautataloksi!
Tällaisia samantyylisiä taloja on Torontossa mielin määrin. Tuntuu, että kyseinen rakennustyyli on ollut siellä enemmän sääntö kuin poikkeus.
Reitti kulki Greenwich Villagen, Nolitan ja Sohon lävitse Manhattan Bridgelle, josta oli muuten hieno näkymät viereiselle Brooklyn Bridgelle. Onkohan se niin, että ruoho on aina vihreämpää aidan takana?
Kiertoajelupakettiimme kuuluu neljä (4) eri kierrosta, joista yksi on erillinen Brooklyn-kierros. Nyt sitä ei tarvitse eikä ole järkeä tehdä, koska tämä "yölinja" kierteli riittävästi niillä kulmilla.
Brooklynin puolelta on tosi upeat näkymät Etelä-Manhattanille. Parhaiten näkymät tallentuvat omalle verkkokalvolle ja tuonne mielensopukoihin.
tiistai 26. kesäkuuta 2012
New York sightseeing - osa 1
Hankimme neljän (4) reitin kiertoajelupaketin, josta toteutimme tänään tiistaina puoliltapäivin ensimmäisen osan (Uptown Loop).
Lähtöpaikka on aivan majapaikkamme nurkalla ja kyttäsimme, josko monena päivänä lippuja myymässä ollut Komlanvi olisi ollut paikalla, mutta valitettavasti bonukset menivät nyt jollekulle muulle.
Uptown Loop kiersi Keskuspuiston ja kävi Harlemissa asti. Reissu kesti parisen tuntia. Kakskerrosbussia ajoi Carlos ja oppaana oli aasialaistaustainen nainen. Louvan puhe oli valsin hauskaa kuunneltavaa ilman r-kiljaimia. Ennen kieltoajelun päättymistä hän muistutti useampaan otteeseen, että hän ja Callos ovat palveluammatissa ja tipit ovat heille hyvin hyvin tälkeitä!
Okei. Aivan ensin kameranlinssiin tarrautui aivan hotellimme lähellä sijaitseva Hearst Building. 46 kerroksinen rakennus, jonka alimmat kerrokset on rakennettu kalkkikivestä ja jos oikein ymmärsin tässä kyseisessä rakennuksessa on huomioitu paljon ympäristöystävällisiä asioita.
Columbus Circlen jälkeen bussi kaartoi kohti Lincoln Centeriä, josta löytyy mm. Metropolitan Opera ja NYC Ballet.
Upper West Side, missä bussi kierteli, asuu huomattavan paljon kuuluisuuksia ja muita raharikkaita, mm. Yoko Ono, joka asuu edelleen Dakota Housessa.
Pohjoisimmillaan käytiin Hudson-joen ylittävän George Washington -sillan lähistöllä. GWB on yksi maailman vilkkaimmin liikennöidyistä silloista. Rikkana rokassa olemme olleet itsekin, kun kesäkuussa 2009 ylitimme sillan matkalla Philadelphiasta Rhode Islandille.
Carlos kurvasi doubledeckerinsä kohti Harlemia, joka on alunperin ollut maanviljelysmaata ja saanut nimensäkin hollantilaisen Haarlemin mukaan.
Harlemissa on kuuluisa Apollo Theater, jossa on edelleen päivittäin amatöörilaulajilla mahdollisuus kokeilla siipiään ja ponnahtaa suureen julkisuuteen. Apollo Theaterissa ei ole tuomareita, vaan aploodien määrä kertoo onnistumisesta tai sitten ei.
Ehkäpä kuuluisin Apollosta maailmankaikkeuden tietoisuuteen tullut laulaja ja esiintyjä on Michael Jackson, joka yli 40 vuotta sitten suoritti siellä ensiesiintymisensä.
Bussimatkan loppu olikin museomaili, jota me tramppasimme jo lauantaina. Nousimme pois kyydistä vähän ennen Times Squarea ja menimme salaattilounaalle.
Lähtöpaikka on aivan majapaikkamme nurkalla ja kyttäsimme, josko monena päivänä lippuja myymässä ollut Komlanvi olisi ollut paikalla, mutta valitettavasti bonukset menivät nyt jollekulle muulle.
Uptown Loop kiersi Keskuspuiston ja kävi Harlemissa asti. Reissu kesti parisen tuntia. Kakskerrosbussia ajoi Carlos ja oppaana oli aasialaistaustainen nainen. Louvan puhe oli valsin hauskaa kuunneltavaa ilman r-kiljaimia. Ennen kieltoajelun päättymistä hän muistutti useampaan otteeseen, että hän ja Callos ovat palveluammatissa ja tipit ovat heille hyvin hyvin tälkeitä!
Okei. Aivan ensin kameranlinssiin tarrautui aivan hotellimme lähellä sijaitseva Hearst Building. 46 kerroksinen rakennus, jonka alimmat kerrokset on rakennettu kalkkikivestä ja jos oikein ymmärsin tässä kyseisessä rakennuksessa on huomioitu paljon ympäristöystävällisiä asioita.
Columbus Circlen jälkeen bussi kaartoi kohti Lincoln Centeriä, josta löytyy mm. Metropolitan Opera ja NYC Ballet.
Upper West Side, missä bussi kierteli, asuu huomattavan paljon kuuluisuuksia ja muita raharikkaita, mm. Yoko Ono, joka asuu edelleen Dakota Housessa.
 |
| Dakota-talo, jonka edessä John Lennon murhattiin 8.12.1980 |
Carlos kurvasi doubledeckerinsä kohti Harlemia, joka on alunperin ollut maanviljelysmaata ja saanut nimensäkin hollantilaisen Haarlemin mukaan.
Harlemissa on kuuluisa Apollo Theater, jossa on edelleen päivittäin amatöörilaulajilla mahdollisuus kokeilla siipiään ja ponnahtaa suureen julkisuuteen. Apollo Theaterissa ei ole tuomareita, vaan aploodien määrä kertoo onnistumisesta tai sitten ei.
Ehkäpä kuuluisin Apollosta maailmankaikkeuden tietoisuuteen tullut laulaja ja esiintyjä on Michael Jackson, joka yli 40 vuotta sitten suoritti siellä ensiesiintymisensä.
Bussimatkan loppu olikin museomaili, jota me tramppasimme jo lauantaina. Nousimme pois kyydistä vähän ennen Times Squarea ja menimme salaattilounaalle.
Mamma mia!
Se on esitetty ensimmäisen kerran Winter Garden Theatressa 18.10.2001. Tällä hetkellä se taitaa mennä melkein joka viikonpäivä ja ainakin parina päivänä on tarjolla päivänäytöskin. Että saavathan siinä laulaa Abbaa!
Musikaalin esityspaikka on joskus 1800-luvun loppupuolella perustettu Winter Garden Theatre. Istumapaikkoja on kaikkiaan yli 1500 ja aika lailla täysiltä rivit näyttivät eilenkin.
Esitys kesti 2½ tuntia, ja välillä oli 15 minuutin tauko. Nautimme väliaikajuomana viskin jäillä ja valkoviiniä NOKKAMUKEISTA! Kyllä on ihmeellistä täällä Ameriikassa! Ehkäpä tuohonkin liittyy joku vakuutusoikeudellinen juttu, että alkoholijuoma pitää tarjoilla turvallisesta astiasta. Ettei se vaan läiky vaikkapa vierustoverin rinnuksille, josta saattaisi joutua edesvastuuseen!
Otetaanpa uusiksi: Little Italy
Sunnuntaina kävimme Manhattanin eteläkärjessä ja Freemansille kulkiessamme huomasimme ohittavamme Pikku-Italian (Little Italy) tutustumatta siihen. Se jäi ilmiselvästi molempia vähän harmittamaan.
Päätimme korjata virheemme, koska meillä oli siihen tänään oiva tilaisuus.
Mutta ensin kävellä ropsuttelimme pääpostille ostamaan postimerkkejä.
Ihan hulppean näköinen rakennus, mutta postimerkkien ostopaikka oli kälyinen kolo, jossa tuli hiki!
Kun liimasimme merkkejä kortteihin, kylkeen liimautui samalla yksi paikallinen kylähullu muori (toim. huom.! kirjoittajan mielipide), joka kävi tinkaamaan, että mistä kaukaa ne nämä matkailijat ovatkaan kotoisin. Kun hän kuuli, että olemme Suomesta, hän kysyi ensimmäiseksi, että kuuluuko Suomi EU:hun. Ja sitten mummeli haukkui Kreikan maanrakoon. Lopulta paljastui, että hän oli itse kyproslainen.
Asioituamme postissa kiersimme Madison Square Gardenin sivuitse ja Pennsylvania-hotellin ohitse Macy's -tavaratalon kulmille ja siellä maanalaiseen. Edellisellä New Yorkin käynnillämme majoituimme juuri Pennsylvania-hotellissa, jonka vuoksi kävimme toteamassa paikan.
New Yorkin Little Italy on kutistunut sitten kulta-aikojensa mm. sen takia, että amerikanitalialaiset ovat muuttaneet Manhattanilta pois ja toisaalta siksi, että Chinatown leviää leviämistään.
Nousimme maanalaisesta pois Grand Streetillä, jonka pitäisi olla jo Pikku-Italiaa, mutta kyllä me kiinalaiselle katutorille tulimme.
Mulberry Street näyttää olevan italialaisen keittiön keskittymä. Vierivieressä toinen toistaan houkuttelevamman näköistä italialaista ravintolaa ja varmuuden vuoksi sisäänheittäjä kadulla kehumassa omaa paikkaansa maasta taivaaseen.
Valitsimme lounaspaikaksemme Il Cortile -nimisen ravintolan, joka ei huono valinta ollutkaan.
Lounaspastat huuhtoutuivat italialaisella valkoviinillä alas.
"Kotiin päin" palatessa kävelimme vielä niin, että sain kuvia edellisenä päivänä missatuista SoHon valurautataloista, eikös olekin hienoja?
Tänä aamuna oli ukkosta ilmassa ja säätietokin lupasi sadekuuroja koko päiväksi, mutta lounasaikaan näkyi jo vanhaa taivasta ja lämpötila oli ihan entisissä lukemissa.
Päätimme korjata virheemme, koska meillä oli siihen tänään oiva tilaisuus.
Mutta ensin kävellä ropsuttelimme pääpostille ostamaan postimerkkejä.
Kun liimasimme merkkejä kortteihin, kylkeen liimautui samalla yksi paikallinen kylähullu muori (toim. huom.! kirjoittajan mielipide), joka kävi tinkaamaan, että mistä kaukaa ne nämä matkailijat ovatkaan kotoisin. Kun hän kuuli, että olemme Suomesta, hän kysyi ensimmäiseksi, että kuuluuko Suomi EU:hun. Ja sitten mummeli haukkui Kreikan maanrakoon. Lopulta paljastui, että hän oli itse kyproslainen.
Asioituamme postissa kiersimme Madison Square Gardenin sivuitse ja Pennsylvania-hotellin ohitse Macy's -tavaratalon kulmille ja siellä maanalaiseen. Edellisellä New Yorkin käynnillämme majoituimme juuri Pennsylvania-hotellissa, jonka vuoksi kävimme toteamassa paikan.
New Yorkin Little Italy on kutistunut sitten kulta-aikojensa mm. sen takia, että amerikanitalialaiset ovat muuttaneet Manhattanilta pois ja toisaalta siksi, että Chinatown leviää leviämistään.
Nousimme maanalaisesta pois Grand Streetillä, jonka pitäisi olla jo Pikku-Italiaa, mutta kyllä me kiinalaiselle katutorille tulimme.
Mulberry Street näyttää olevan italialaisen keittiön keskittymä. Vierivieressä toinen toistaan houkuttelevamman näköistä italialaista ravintolaa ja varmuuden vuoksi sisäänheittäjä kadulla kehumassa omaa paikkaansa maasta taivaaseen.
Lounaspastat huuhtoutuivat italialaisella valkoviinillä alas.
"Kotiin päin" palatessa kävelimme vielä niin, että sain kuvia edellisenä päivänä missatuista SoHon valurautataloista, eikös olekin hienoja?
Tänä aamuna oli ukkosta ilmassa ja säätietokin lupasi sadekuuroja koko päiväksi, mutta lounasaikaan näkyi jo vanhaa taivasta ja lämpötila oli ihan entisissä lukemissa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)