keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

Arlington

Tiistaina 2.6. ajoimme Richmondista Washington DC:hin - matkaa noin 160 km. Matkantekoon kului noin 2½ tuntia tietöiden aiheuttamista ruuhkista johtuen.
Säätila täällä Washingtonissa oli paahtavan kuuma. Aurinkoinen sää vaihtui matkalla puolipilviseksi, mutta se ei valitettavasti tai onneksi viilentänyt ulkolämpötilaa ollenkaan. Mieluumminkin vain kuumensi.

Olimme varanneet majoituksen kohtalaisen läheltä ydintä, mutta silti edulliselta alueelta. Edullisuus näkyi ympäristössä. Päiväsaikaan on varmasti turvallista liikkua ulkona esimerkiksi jalan, mutta pimeän tullen on syytä turvautua taksiin. Keskusta-alueella majapaikkojen hinnat taas puolestaan ovat niin korkeat, ettei ole järkevää maksaa pelkästä nukkumispaikasta 250 dollaria yöltä.
Majoittauduttuamme suuntasimme kohti Arlingtonin sotilashautausmaata, josta olemme kaikki nähneet uutis- ja muita kuvia.

Arlington on todella vaikuttava kokemus. Hautakivi- tai oikeammin ristirivistöjä riittää silmän kantamattomiin. Aivan epätodellista. Kävimme J.F. Kennedyn hautamuistomerkillä ja Tuntemattoman sotilaan muistomerkillä, jonne onnistuimme tulemaan kreivinaikaan eli juuri, kun siellä oli menossa vahdinvaihto. Robottimainen rituaali, mutta vaikuttava sekin.
Lukemattomien hautakivien joukosta bongasimme ainakin kolme suomenkielistä nimeä: Reino O.Lehtonen (eversti), Konstantin Niemi ja Jarmo Kari, joka oli kaatunut Vietnamin sodassa vuonna 1966. Lauri Törnin hautamuistomerkkiä emme löytäneet - emme tosin etsineetkään sitä!

Ilman lämpötila oli todellakin enemmän kuin hellelukemissa - jokaisella oli vaatteet ja pää hiestä märkänä. Kaikki ilmastoidut sisätilat vetivät meitä sen jälkeen puoleensa.
Eikä tämäkään päivä mennyt niin, etteikö olisi pitänyt selvittää alkuperäämme. Miksi olisi? :)

Kaikki hyvin so far.

2 kommenttia:

AiriK kirjoitti...

Heipparallaa Ameriikkaan! Vihdoinkin ehdin lukea koko romaanin läpi. Huikeaa matkantekoa ja riemastuttavaa kerrontaa! Korkort viimeistään aiheutti räjähdyksen nauruhermoissa. Älkää menkö hukkaan, ettei tartte tehdä katoamisilmoitusta Korkortin nimellä - vois löytyä muutama muukin tyyppi. Hitsi, nyt Helena sai pantua paremmaksi senkin, minkä ikäisenä vielä on kysytty paperit. Minä olin aikoinaan Detroitissa "vain" 39v. Epistä! Terkkuja koko sakille ja turvallista, hauskaa matkaa lopuksi tänne salaperäiseen itään!

ella ja timo kirjoitti...

Heippa! Nyt ollaan sitten kotiuduttu ja riensin heti lukemaan tätä matkakirjoitusta, johon olikin muutamassa päivässä kertynyt mielenkiintoista luettavaa. Markus kertoi jutun että joku oli saanut sakon Amerikassa nimellä mr.ajokortti-korkort, että silleen.Meillä on kyllä taas hieman viileämmät säät kuin siellä, tänään vain +12. Viikonloppu olikin kyllä ihan helteinen koko Suomessa. Kuusamossa ollut viime viikolla myrsky ja puita kaatunut mahottomasti. Joku trompi kait.Huomenna pitää käydä mökillä katsomassa, onko laituri pysynyt paikoillaan vai pitäneekö lähteä hakemaan Kokkoperästä (länsituuli). Hyvää loman jatkoa kaikille ja kiitos korteista, ajelkaa varovasti. terv. ella ja timo