keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Pariisi

Ellan syntymäpäiväaamuna starttasimme Cognacista kohti Pariisia. Ajomatkaa Moonikan opeilla n 480 km. Päivästä näytti tulevan taas helteinen, aamulla klo 9 auton mittari näytti +23C ja taivas oli pilvetön.
Helena istui rattiin, koska olimme sopineet, että Markku saa ajaa Pariisiin sisään.
Tämänkertaisen osuuden aikana kisasimme urheiluseurojen nimistä. Jokainen sai vuorollaan sanoa yhden tietämänsä urheiluseuran nimen. Aika kului joutuisasti ja matka jatkui.
Jollakin toisella osuudella autokisana on ollut suomalaisten paikkakuntien nimet määrätyn alkukirjaimen mukaan.

Pariisiin ajo hieman jännitti - ainakin muita kuin Markkua. Majapaikkamme ei ole ihan ydinkeskustassa, mutta silti vilkasliikenteisessä kolkassa. Kaikki onnistui erinomaisesti.

Synttäreiden kunniaksi lähdimme Latinalaiskortteleihin syömään. Palvelu pelasi, ruoka oli hyvää, sitä oli riittävästi ja järjestys oli moitteeton.
Ennen ruokailua katsastettiin Notre Dame sisältä ja ulkoa sekä tallusteltiin vähän ympäriinsä.
Ilma vaan on niin paahteinen, että ei jaksa kovin pitkiä matkoja, kun jo alkaa kuivastaa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ranskanmaa kuulostaa oikealta seikkailukohteelta! Moonika on ilmeisesti saanut taputuksia taas kerran? Ette vissiin ole villahousuja tarvinneet reissussa?! Helteinen päivä oli Kempeleessäkin tänään. Hautovaa, ja tulihan se ukkonen viimein puolenyön tietämillä. Pahin taisi mennä Tyrtsin yli, on tainnut äitee pelätä siellä.
Pysykää edelleenkin ehjinä! Toivoopi Aili Inkeli

Johanna kirjoitti...

Myöhästyneet onnittelut Ellalle!

Anonyymi kirjoitti...

Mennä repostetaan sit täälläkin,
eilen oltiin siel Korouomassa katselemassa hulppeita maisimia.
12 tuntia siel vierähti.
Lämmintä riittää +23 as.
Hyvää matkanjatkoa.
TV Aijantekijä