sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

St.Pauli ja Reeperbahn

Olihan se St.Pauli ja Reeperbahn nähtävä, kun kerran Hampurissa ollaan.
Ostimme sunnuntaina puoliltapäivin Stadtrundfahrt -liput ja lähdimme kaksikerrosbussilla matkaan. Tämä ei ollut sellainen kiertoajelu, jonka aikana olisi voinut jäädä pois ja hypätä takaisin kyytiin (hop off - hop on), vaan reitillä oli tasan kaksi (2) pysähdystä. Toinen päärautatieasemalla ja toinen Landungsbrückenillä eli satamassa.

Mikäpä se oli bussissa istuskellessa ja maisemia ihaillessa. Selostaja puhui saksaa nopeutetulla tahdilla, joten ihan kaikki ei auennut kertalaakista, mutta voihan sitä aina katsella ympärilleen kiinnostuneen näköisenä tai käänneellä päätään links tai rechts, jos ne sanat ehtii poimia ymmärrykseensä. Välillä Dietmar selitti jotakin myös auf Englisch, mutta hyvin typistettynä.

Turkin lähetystön/konsulaatin nurkilla sijaisteva Hampurin pienin poliisiasema. Opas muisti kertoa, ettei kopperossa ole ilmastointia ja että se on käytössä ympäri vuoden.
Doubledeckerissä on tunnelmaa
Varsinainen kohteemme oli St.Paulin kaupunginosa ja siellä kuuluisa Reeperbahn.


Hampurissa oli tänä viikonloppuna sekä puolimaraton että Harley Days Hamburg, joista jälkimmäinen näkyi ja etenkin kuului kaduilla. Reeperbahnilla oli todennäköisesti joku iso tapahtuma/konsertti/ohimarssi, koska kaikki HD-kansa oli miinoittanut kadun varret sankoin joukoin. Moottoreiden pauhu oli valtaisa!!!

Koska olimme pahamaineisella(?) Reeperbahnilla, poikien oli pakko käydä tsekkaamassa vain miespuolisille ja yli 18-vuotiaille tarkoitettu kadunpätkä. Siellä oli kuulemma ollut pari itseensä kyllästyneen näköistä naikkosta bikineihin pukeutuneena oviaukoissa tarjolla.


Päiväsaikaan Reeperbahn on ihan samanlainen katu kuin missä tahansa turistipyydyksessä. Rihkamakauppoja ja kuppiloita vierivieressä, mutta toki myös laaja valikoima erilaisia "alaan" liittyviä ostokeskittymiä. Nimeltä mainitsematon ystävämme olisi varmasti iloinen,jos olisimme ostaneet yhdet mielenkiintoisen näköiset aamutohvelit! Mutta on tunnustettava, ettei ostettu. Überraschung!



Beatlesin historiassa Hampurilla, St.Paulilla, Reeperbahnilla ja Kaiserkellerilla on merkittävä rooli!

Teräksiset Beatles-figuurit Beatles-Platzilla


Annoimme amerikkalaiselle ketjukouhkaamiselle vallan ja kävimme Laudungbrückenin Hard Rock Caféssa nauttimassa margaritat. Ilmeet ovat senmukaiset!


Missä jallu luuraa?

Juoma on Markuksen oma!!!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Löysin kolme Jallua. mitä sillä voittaa?
Marita

Ella ja Timo kirjoitti...

No niin pitkästä aikaa on saavuttu ihmisten ilmoille ja tekniikan ääreen. Meni tovi lukiessa monen päivän postia. Oli mukava nähdä ja lukea kuulumisia. Vai Jalluja piilossa, no niimpä näkyy. Tervetuloa sitten kotimaahan täälläkin on vihdoin viimein helle muutaman päivän viiveellä mitä luvattiin. Tänään vasta ensimäinen päivä vaikka jo jussina piti olla helle. Hyvä myöhään kuin ei silloinkaan, sano siirakki.