Matkustimme Saksaan ensimmäistä kertaa matkustaja-rahtilaivalla. Matka kesti 28½ tuntia eikä laivalla ole juuri mitään tekemistä. Buffet-ruokaa on ylistetty maasta taivaaseen, mutta ei se mielestäni ollut mitään erikoista.
Siispä ajelen mieluummin Ruotsin ja Tanskan läpi, jos ja kun Keski-Eurooppaan käy tieni.
Matkan pääasiallinen kohde oli Berliini, jossa saimme majoittua yksityisasunnossa Prenzlauer Bergissä. Erittäin mukava vaihtoehto. Saa tulla ja mennä omaan tahtiin. Tosin niinhän saa tehdä hotellissakin, mutta silti.
Berliinissä on oivallista se, että siellä saa aamiaista pitkälle iltapäivään ja varteenotettavia kuppiloita on joka nurkalla. Saksalaisen hintatason vuoksi ei kannata ruveta lomallaan kotona kokkailemaan ja toisaalta unikeotkin saavat evästä.
Berliinissä olopäivinä siellä vallitsi superhelle. Yhdysvaltain presidentti Barack Obama oli samaan aikaan kaupungissa ja oli kuulemma heittänyt pikkutakin pois jonkun puheen aikana. Me emme Obamaa nähneet emmekä siitä erityisesti haaveilleetkaan. Helikoptereita pörräsi normaalia enemmän pääkaupungin taivaalla.
Helle aiheutti se, että kaikista innokkain kävely- ja exkursiohalu hiipui päivän ensimmäisten tuntien aikana. Julkisissa kulkuvälineissä oli kuuma kuin ryssän helvetissä, joten aamulla vaihdetut puhtaat vaatteet olivat iltapäivällä hiestä märkänä.
|
Ylempi lukema näyttää ulkolämpötilaa ja alempi sisäoloja |
|
U2 Richtung Ruhleben |
|
S-Bahn Alexanderplatzilla |
|
Strassenbahn tai Tram (myös Saksassa!) |
Teimme päiväretken Potsdamiin, kiertelimme parissa museossa, tutustuimme Reichstagin hienoon kupoliin ja kävimme Fernsehturmissa. Helteellä oli pakko pysähtyä juomaan ja syömäänkin. Iltaruokapaikoiksi valitsimme toisistaan poikkeavia anniskeluravintoloita eri puolilta kaupunkia.
|
Holocaust Denkmal |
|
Reichstagin kupoli |
|
Fernsehturm |
|
Brandenburger Tor Potsdamissa |
|
Sanssoucin linna Potsdamissa |
|
Yksityiskohta itäsaksalaisesta propagandasta Stasi-museossa |
|
Checkpoint Charlien liepeillä |
Juhannusaattoaamuna siivosimme jälkemme ja otimme suunnaksi Cellen kaupungin Ala-Saksissa lähellä Hannoveria. Kaupungista emme tienneet mitään muuta kuin netistä surffailtu tieto, että se on rankattu Saksan kauneimmaksi kaupungiksi ja sitä se oli. Todella pittoreski nähtävyys. Meille se oli välietappi matkalla Hampuriin.
|
Schloss Celle |
Viimeiset pari yötä vietimme Hampurissa, jota voisi kutsua rujoksi kaupungiksi. Berliini on maailman kaupunki, vähän ehkä jäyhäkin, kun taas esimerkiksi München on iloinen ja pursuileva oma itsensä.
Hampuriinkaan emme olleet tehneet mitään etukäteissuunnitelmaa pakollisuuksista, vaan lähdimme kartta kourassa kohti uusia seikkailuja. St.Paulin kaupunginosa ja siellä Reeperbahn olivat oikeastaan ainoat, mitkä oli pakko käydä tsekkaamassa.
|
Beatles-Platz Reeperbahnilla |
Kestimme toisiamme tosi hyvin, yhtään kahakkaa ei edes saatu aikaiseksi. Tilannekomiikka jylläsi muutamaan otteeseen siihen malliin, että meinasi lirvahtaa pissa housuun. Esimerkiksi Ruotsissa pojat suunnittelivat vuorosanoja, kun menevät varaamaan hotellihuonetta:
"Har ni färdiga rooms här?"
"Har ni ett enskilda room och ett tvåskilda room?"
"Vilken otur!"
"Skojar du mig?
Markus filmasi uutterasti kaiken mahdollisen, mitä yleensä ehti tai mihin kamerassa riitti akku, erikoistumiskohteena vessanpöntöt. Tässä muutamia otoksia ilman WC-istuimia:
|
Markus ottaa kuvan siitä, kun minä kuvaan Stasi-museon kylttiä |
|
Hieno kirjoituskone Stasi-museossa |
|
Valokatkaisija em. paikassa |
|
Tämä on hieno kuva Stausta matkalla Berliinistä kohti Hannoveria |
|
Hotel Celler Hofin pelastautumisreitit ja hälyyttimet |
|
Helena juo kaljaa Viking Gabriellan takakannen baarissa |
|
Kuvaajan oma sormi ruokapöydässä |
Muu maa mustikka, oma maa mansikka.
Eri asia on sitten se, mistä marjasta pitää. Minä pidän mansikoista tuoreena ja sama pätee kyllä mustikoihinkin.
|
Ampelmännchen |
2 kommenttia:
Markuksella on selvästikin valokuvaajan silmä, siis oikeesti!
Kyyneltäkin pukkasi silmäkulmaan kirjoituskoneen kuvan takia.. tommosella mää alotin kääntäjän urani, sniff. Onneksi se on jo kaukaista historiaa!
Mahtavaa, ettette saaneet tahisseet keskenänne (tarkoittaa samaa kuin kahakka). Mitäpä sitä reissua semmosella pilaamaan.
Noi Stasi-museon kuvat todella tuo ihan lapsuuden mieleen! Mä kävin DDR-museossa viime joulukuussa, ja vähän petyin, kun kaikki näytti niin tutulta: Nukku-matti, sinapinvärinen keinokuitusohva, oksennuksenvihreät keittiön kaapit ja kotitakit naisten päällä. Elettiinköhän mekin jossain DDR-provinssissa?
Lähetä kommentti