maanantai 22. kesäkuuta 2015

Vessa, vesiposti, keittokomero ja huone ... sekä Dodge

Siirryimme Vancouverista Yhdysvaltojen puolelle Seattleen potkurikoneella. Lentoja sillä välillä menee yhtä usein kuin paikallisjunia Helsingin rautatieaseman ja Pasilan välillä.
Jenkkien maahantulomuodollisuudet hoituivat jo Kanadan puolella, joka oli pelkästään miellyttävä kokemus. Meidän osalta asiaa helpotti vielä sekin, että olimme matkustaneet nykyisillä passeillamme aikaisemmin USAhan, joten saatoimme siirtyä itsepalvelutiskille sormenjälkiä ja valokuvaa varten. 
Muu seurue joutui täyttämään maahantulokaavakkeet käsin.

Seattlen kentältä saimme vuokra-automme, joskin riittävän suuren auton saamisessa meinasi olla ongelmia. Varaus oli aikanaan tehty aivan oikein, mutta autovuokraamo kai kuvitteli meidän sopivan viiden hengen autoon matkalaukut sylissä ... myös kuskilla.
Loppu hyvin, kaikki hyvin: Dodge Grand Caravan on menopelimme.


Markku hyppäsi puikkoihin ja ohjasi Sikspäkin turvallisesti uuteen majapaikkaamme, joka ei sijainnut yhtä kultivoituneella alueella kuin edellinen, mutta hyväksyimme sen silti. Airbnb:n sääntöihinhän kuuluu, että vuokraaja voi olla hyväksymättä asuntoa, jos se ei vastaa annettua kuvausta.
Tiskialtaassa juoksi pikkumuurahaisia, mutta se on pientä, koska emme kokanneet siellä muuta kuin aamiaiset emmekä silloinkaan syöneet niitä murkkuja, vaan perinteisen kaavan mukaan bacon, eggs and toast.





Aamiaistarvikkeet (paahtoleipää, VOITA, KERMAA, kananmunia, pekonia, tomaattia, salaattia, tuoremehua ja kahvia) haimme paikallisesta supermarketista. Aika aasialaisvoittoista oli sekä asiakkaat että henkilökunta.

Ei kommentteja: