Berliinissä kävelyä maileittain

Ensimmäinen aamu Berliinissä, tarkemmin ottaen Prenzlauer Bergissä, valkeni aurinkoisena ja jo aamuvarhaisella sisäpihan mittari näytti yli +20C.
Aivan ensialkuun suuntasimme lähistöllä sijaitsevaan Anna Blume-nimiseen ravintolaan, jossa tarjotaan aamiaista iltapäivään saakka. Täällä Berliinissä ei kannata ostaa kaupasta evästä ja ruveta kämpillä väsäämään ruokaa, kun nurkan takana voi syödä samaan hintaan muiden laittamaa ruokaa. Eikä tule itselle tiskiä.

Herkullisen aamiaisen jälkeen teputtelimme Senefelderplatzille U-Bahnasemalle ostamaan julkisen liikenteen lippua. U-Bahn, S-junat, raitiovaunut ja bussit ovat kaikista kätevin tapa matkustaa Berliinissä. Verkosto on kattava ja vuorovälit lyhyet. Muutaman yrityksen ja erehdyksen kautta meillä oli kourassa viiden (5) päivän liput ja suuntana Potsdamer Platz.

Korkeita taloja Potsdamer Platzilla

Potsdamer Platzilta etenimme kävellen kohti Brandenburger Toria, jota ennen on Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkki (Holocaust Denkmal), joka on valmistunut vuonna 2005 pitkään jatkuneiden kiistelyjen jälkeen.

Brandenburger Tor on Berliinin merkittävin nähtävyys, jolla on ollut tärkeä paikka saksalaisessa historiassa. Sen kautta ovat marssineet niin hallitsijat ja valtiomiehet kuin sotilasparaatit ja mielenosoittajatkin. Portin päällä on hieno nelivaljakkoveistos.

Olin tehnyt ennakkovarauksen Saksan liittopäivien kokoontumispaikkaan eli Reichstagiin. Rakennus tuhoutui pahoin II maailmansodassa, mutta on tietenkin sittemmin korjattu ja siis jälleen Saksan liittotasavallan parlamentti. Rakennuksen vetonaula on sen kupoli, jonne meilläkin oli sisäänpääsy. Sieltä on tosi hienot näkymät eri puolille Berliiniä, mutta kun se lasia ylt'ympäriinsä, on helppo kuvitella kuinka kuuma siellä kupolissa oli!

Lyhyen varikkokäynnin jälkeen matka jatkui Strasse des 17. Junia kohti Siegesäuleä (Voitonpylväs), jonka nokassa keikkuu voitonjumalatar Viktorin patsas. Itse pylväs on jonkun sodan kunniaksi pystytetty, ja myöhemmin vielä patsas jonkun toisen voitetun sodan merkkinä. Hieno on ja ihan viime aikoina kullattu!

Tässä vaiheessa päivää alkoi jo huikomaan ja päätimme syödä snacksit jossakin Kaiser-Wilhelm-Gedächtnis-Kirchen paikkeilla, jonne piti kuitenkin ajaa U-Bahnilla.
Olimme Markun kanssa ihan huuli pyöreänä, että mihin ihmeeseen se kirkko on kadonnut, mutta aikamme pyörittyämme tajusimme sen olevan korjaustyön alla. Saksalaiset olivat onnistuneesti verhonneet rakennustyömaan niin, ettei sillä paikalla koskaan olettanut kirkkoa olleenkaan.

Pojat söivät reissun ensimmäiset currywurstit, mutta minä pidin sinnikkäästi pääni ja halusin "yhdelle" aukiolle, jossa olen ollut vuonna 1999. Meinasi usko loppua. Ajattelin jo, että saksalaiset ovat saanet verhottua senkin niin, ettei turisti löydä enää sinne. Mutta löytyihän se ihan KaDeWen vierestä!

Suolapalaa odotellessa oli aikaa paneutua Berliinin karttaan

Päivän kävelyannos oli taatusti 10 kilometriä. Se näkyi nuokkuvana seurueena kotimatkalla. Virkistävien nokkaunien jälkeen jaksaa taas ralattaa!